Elina Niinivaara ja Veera Kaleva
Suomi tukee turvapaikanhakijoiden aseman heikennyksiä
Turvapaikanhakijoiden asemaa EU:ssa vaikeutetaan. Suomen hallitus on ollut etunenässä tukemassa heikennyksiä. Artikkeli on kirjoitettu kesällä 2017 ja kuvaa sen hetken tilannetta.
Kun kirjoitan tätä tekstiä, mielenosoitus Helsinki–Vantaan lentokentällä vastustaa irakilaisen miehen käännytystä. Eilen toinen turvapaikanhakija, nuori irakilaisnainen, onnistui keskeyttämään käännytyksensä huutamalla lentokoneessa ja kieltäytymällä istumasta aloillaan. Rautatientorin mielenosoitus on käynnissä viidettä kuukautta. Yli vuoden kestäneen kampanjoinnin tuloksena Migrin tekemien turvapaikkapäätösten huono laatu on jo yleisesti tiedossa. Nyt kymmeniä ihmisiä kokoontuu lentokentälle parin tunnin varoitusajalla, kun tieto käännytyksestä tulee julki. Ilmassa on päättäväisyyttä ja ehkäpä hitunen toivoa – siirtolaisten kamppailut eivät ole vuosiin saaneet Suomessa näin laajasti ihmisten tukea tai julkisuutta. ”Emme saa antaa tämän tapahtua!” vaatii Stop Deportations -ryhmä tiedotteessaan.
Samaan aikaan EU:n jäsenmaat neuvottelevat yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta. Huhtikuussa 2016 Euroopan komissio antoi EU:n parlamentille ja neuvostolle tiedonannon. Siinä todettiin, että vuoden 2015 ”pakolaiskriisi” oli ”tuonut esiin heikkouksia järjestelmän suunnittelussa ja toimeenpanossa, ja erityisesti Dublin-järjestelyissä.” Näin ollen komissio esitteli tiedonannossaan askeleet, jotka johtavat ”kohti humaanimpaa, reilumpaa ja tehokkaampaa eurooppalaista turvapaikkakäytäntöä sekä paremmin hallinnoitua maahanmuuttopolitiikkaa”. Nämä askeleet muotoiltiin myöhemmin yksityiskohtaisiksi ehdotuksiksi siitä, miten lainsäädäntöä tulisi muuttaa. Komissio antoi ehdotuksensa kahdessa erässä: 4.5.2016 ja 13.6.2016. Ehdotukset sisältävät turvapaikkamenettelyä ja turvapaikka-aseman määrittelyä koskevat asetukset, uudelleensijoittamista koskevan asetuksen, vastaanottopalveluja koskevan direktiivin sekä uudistuksia Dublin- ja Eurodacjärjestelmiin¹ sekä laajennuksia Euroopan unionin turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) mandaattiin ja resursseihin.
”Reiluus” ja ”humaanius” ovat komission uuskieltä, joka jo tiedonannon myöhemmillä riveillä väistyy suorasukaisemman ilmaisun tieltä: tarkoitus on vähentää ”vetovoimatekijöitä”, jotka kannustavat ihmisiä tulemaan EU:n alueelle, ja estää ”turvapaikkashoppailu”, jonka nähdään johtavan epätoivottuun liikkumiseen EU:n sisällä. Näihin tavoitteisiin tähdätään muuttamalla nykyiset turvapaikkaprosessia ja turvapaikan tarvitsevien tunnistamista koskevat direktiivit asetuksiksi. Toisin kuin direktiivejä, asetuksia on pakko soveltaa jäsenmaissa sellaisenaan. Kun tähän asti direktiiveissä on määritelty minimistandardit, joita surkeampaa kohtelua ei voida sallia, jatkossa asetukset sitovat jäsenmaita niin, että myöskään korkeampitasoinen kohtelu ei ole mahdollista. Toinen komission keino estää ”turvapaikkashoppailua” on sanktioida turvapaikanhakijoiden oma-aloitteista liikkumista EU:n sisällä. Liikkumisesta rankaiseminen sisältyy sekä edellä mainittuihin asetuksiin että vastaanottopalveluja koskevaan direktiiviin.
Jäsenmaiden väliset epäviralliset neuvottelut lainsäädäntöä koskevista ehdotuksista aloitettiin syksyllä 2016, ja tavoitteena oli saada ne päätökseen vuoden 2017 alkupuoliskolla. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet toivotusti. Esimerkiksi Unkari ja Puola vastustivat tiukasti ehdotuksia turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten tasaisemmasta jakamisesta jäsenmaiden kesken. Paine neuvottelujen saattamiseksi loppuun oli kova – esimerkiksi Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kieltäytyi keväällä lakkauttamasta rajatarkastukset Pohjoismaissa komission asettamassa aikataulussa, ellei yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä saatu tehtyä ensin päätöstä. Touko-kesäkuussa pidettiin useita kokouksia, joissa joitakin keskeisiä kysymyksiä saatiin ratkaistua. Esimerkiksi kiintiöpakolaisten uudelleensijoittamista koskevan asetuksen hyväksymistä vietiin eteenpäin siten, että sen rinnalla korostettiin ”EU:n ulkopuolisten muuttovirtojen hallintaa, ulkorajojen valvontaa, [ja] palauttamisten tehostamista”. Vaikka moni kiista on vielä selvittämättä, uudistusten toteutumisessa on kysymys vain ajasta. Uudistukset tulevat heikentämään turvapaikanhakijoiden asemaa huomattavasti niin EU:n sisällä ja rajoilla kuin sen ulkopuolellakin.
”Turvallisten maiden” lista käyttöön
Uusi turvapaikkamenettelyä koskeva asetus korvaa jäsenmaiden erilaiset prosessit ja yhtenäistää EUalueen käytännöt. Asetuksen tavoite on vähentää kolmansien maiden kansalaisten ”kannustimia” muuttaa EU:n alueelle ja sen sisällä – siis varmistaa, että kansainvälisen suojelun saaminen on kaikissa EU-maissa yhtä hankalaa.
Keskeinen osa asetusta on ”turvallisia lähtömaita” koskeva mekanismi. Jo syyskuussa 2015 komissio ehdotti asetusta yhteisestä turvallisten lähtömaiden listasta, jotta listan maista tulevien henkilöiden hakemukset voitaisiin käsitellä nopeammin. Nyt tätä asetusta pyritään viemään läpi. Sen tavoitteena on paitsi yhdenmukaistaa ”turvallisten maiden” lista EU-tasolla myös varmistaa, että jäsenmaat todella käyttävät sitä palautusmekanismina. Komission faktapaperissa julkilausuttu tavoite on yksinkertaisuudessaan tyly: yhteisen listan avulla voidaan suoraviivaisemmin todeta ”turvallisista maista” tulevien ihmisten turvapaikkahakemukset perusteettomiksi ja järjestää palautukset vikkelästi.
Sekä UNHCR että ECRE (European Council on Refugees and Exiles) ovatkin molemmat huomauttaneet, että turvallisten lähtömaiden käsite on ristiriidassa Geneven pakolaissopimuksen kanssa. Se johtaa tietyistä maista tulevien hakijoiden stereotyyppiseen kohteluun ja vaarantaa heidän oikeutensa turvapaikkaperusteiden yksilölliseen tutkintaa. Amnestyn Suomen osasto on ilmaissut huolensa nyt ehdotetusta asetuksesta. Amnesty toteaa, että jos jäsenmaiden on pakko soveltaa turvallisten maiden käsitettä aiempaa useammissa tilanteissa, se johtaa ”järjestelmälliseen tehokkaan ja oikeudenmukaisen turvapaikkatutkinnan epäämiseen EU:n alueella”. Amnestyn mukaan se lisää myös palautuskiellon² loukkaamisen riskiä.
Suomessa sekä hallitus että hallintovaliokunta kannattavat EU:n yhteistä turvallisten maiden listaa. Hallitus linjasi keväällä 2017, että luettelo tulisi hyväksyä mahdollisimman nopeasti. Komissio tunnistaa menettelystä mahdollisesti johtuvan vakavan ihmisoikeusloukkauksen riskin ja sen ehdotuksessa ”turvallisesta maasta” tulevalla turvapaikanhakijalla olisikin edelleen oikeus jäädä jäsenvaltioon siksi aikaa, kun hakemuksen tutkimattajättämispäätöstä koskevaa valitusta käsitellään. Suomen hallitus ja hallintovaliokunta eivät sen sijaan tällaista riskiä tunnista, vaan sen kummemmin asiaa perustelematta vastustavat tätä ehdotusta. Samalla hallintovaliokunta vastustaa komission ehdotusta, jonka mukaan oikeusapu taattaisiin hakijoille kaikissa turvapaikkaprosessin vaiheissa – siis myös hakuvaiheessa. Tätä hallintovaliokunta perustelee sillä, että oikeus poistettiin Suomessa jo kesällä 2016, eikä muutoksen ole katsottu vaarantaneen hakijoiden oikeusturvaa. Kolme valiokunnan jäsentä jätti valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteensä oikeusavun rajoittamiseen liittyen vedoten muun muassa asiantuntijoiden lausuntoihin ja tarpeeseen turvata oikeudenmukainen turvapaikkamenettely.
Asetusehdotukseen sisältyy myös lukuisia turvapaikanhakijoita koskevia velvoitteita, joiden noudattamatta jättämisestä seuraisi rankaisevia toimenpiteitä. Ensinnäkin hakijalla olisi velvollisuus hakea suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän ensiksi saapuu tai jossa hänellä on oleskeluoikeus. Siirtyminen toiseen valtioon hakuprosessin aikana ei olisi sallittua. Lisäksi hakijalla olisi velvollisuus ”tehdä yhteistyötä” viranomaisten kanssa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hakijan tulisi antaa sormenjälkensä ja olla viranomaisten tavoitettavissa. Velvoitteista kieltäytymisellä olisi suoria seurauksia hakemuksen käsittelyyn. Mikäli hakija kieltäytyisi sormenjälkien antamisesta, turvapaikkahakemus voitaisiin hylätä. Liiikkumisesta EU-valtioiden välillä taas rangaistaisiin käsittelemällä hakemus nopeutetussa menettelyssä.³ Amnesty kritisoi näitä ehdotuksia turvapaikanhakijoiden oikeusturvan kannalta silmiinpistävän ongelmallisina. Eduskunnan hallintovaliokunta sen sijaan linjasi toukokuussa, että velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä on perusteltua rangaista. Yksikään valiokunnan jäsen ei jättänyt eriävää mielipidettä tähän linjaukseen.
Turvapaikka-aseman määrittelyä koskevan uuden asetuksen kantava ajatus on, että sekä pakolaisstatus että toissijainen suojelu myönnetään vain siksi aikaa, kuin se on välttämätöntä. Asetuksen avulla varmistetaan, että kaikissa jäsenmaissa tehdään systemaattiset ja säännölliset statuksen tarkastukset vähintään suojelun myöntämistä seuraavina muutamina vuosina. Lisäksi oleskeluluvan uusiminen sidotaan suojelun tarpeen tarkastamiseen. Vain pitkäaikaisen oleskeluluvan saaneet eivät kuuluisi säännöllisten tarkastusten piiriin.
Suojelun tarvetta arvioitaisiin uudelleen henkilön lähtömaan tilanteen sekä henkilökohtaisen tilanteen perusteella. Mikäli suojeluntarpeen todettaisiin poistuneen, henkilöltä evättäisiin pakolaisstatus ja sen perusteella myönnetty oleskelulupa. Hänen tulisi joko hakea kolmen kuukauden sisällä oleskelulupaa jollakin muulla perusteella tai poistua maasta. Vakaan aseman EU-maissa mahdollistaisi siis vain kansalaisuuden tai EU-oleskeluluvan saaminen. Amnesty toteaakin omassa lausunnossaan muutosten johtavan unionin alueella suojelun tason heikentymiseen sekä lisäävän huomattavasti oleskeluun liittyvää epävarmuutta, mikä vaikeuttaa niin kotoutumista, opiskelumahdollisuuksia kuin työllistymistäkin. Lisäksi Amnesty kiinnittää huomiota pakollisen uudelleenarvioinnin jäsenmaille tuomaan hallinnolliseen taakkaan.
Suomen hallitus kannattaa ehdotusta siitä, että pakolaisten oleskelulupaa jatkettaisiin vain kolmen vuoden jaksoissa ja toissijaista suojelua saavien oleskelulupaa kahden vuoden jaksoissa. Hallitus hyväksyy myös sen, ettei pysyvää oleskelulupaa kummankaan statuksen perusteella myönnettäisi lainkaan. Hallintovaliokunta puolestaan pitää toukokuun lausunnossaan perusteltuna sitä, että oleskeluluvan edellytykset arvioidaan määräajoin uudestaan. Lisäksi hallintovaliokunta alleviivaa, että jäsenmaiden käytäntöjen yhdenmukaistamista on välttämätöntä jatkaa. Säädöksistä tulee tehdä sitovia siten, ettei kansallinen lainsäädäntö mahdollista suotuisampaa kohtelua missään jäsenmaassa. Valiokunta pitää yhtenä tärkeimmistä tavoitteista ”edelleen liikkumisen estämistä”, ja korostaa oleskelulupien pituuden yhdenmukaistamista.
Neuvotteluissa jäsenmaiden kesken tarkkojen vuosimäärien sopiminen on kuitenkin osoittautunut kiistakapulaksi. Kompromissina ensimmäiselle oleskeluluvalle ehdotetaan pakolaisten kohdalle 5–10 vuotta ja toissijaista suojelua saaville 1–5 vuotta. Lupa uusittaisiin kansallisen lainsäädännön mukaan, eikä ylärajoja asetettaisi. Suojeluntarpeen tarkistaminen ja pakolaisstatuksen mahdollinen epääminen ovat silti edelleen ehdotuksessa mukana.
Liikkumista jäsenmaasta toiseen ehkäistään myös rangaistuksilla, jotka sisältyvät turvapaikkaaseman määrittelyä koskevaan asetukseen. Pysyvä EU-oleskelulupa edellyttää viiden vuoden oleskelua EU-alueella. Ehdotetun asetuksen mukaan oleskeluaika nollaantuu, jos henkilö jää kiinni oleskelusta sellaisessa jäsenmaassa, jossa hänellä ei ole oleskelulupaa. Kuten Amnesty toteaa, tämä sanktio ei ota huomioon niitä syitä, joiden takia EU:n sisällä liikutaan. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi elinolosuhteet, kotoutumispalvelut ja kotoutumisen näkymät, jotka voivat olla oleskeluvaltiossa räikeän puutteelliset.
Vastaanottopalveluita koskeva direktiivi – yksilön oikeudesta velvollisuudeksi
Myös vastaanottopalveluista kaavaillaan välinettä siirtolaisten liikkumisen kontrollointiin. Esityksen mukaan sosiaalietuuksia saisi vain sillä ehdolla, että hakija noudattaa turvapaikkamenettelyn velvoitteita ja osallistuu tiettyihin kotouttamisen toimenpiteisiin. Niin ikään turvapaikanhakijoiden liikkumisvapautta rajoitetaan ja tarkkailua tehostetaan. Heille osoitettaisiin asuinpaikka ja heillä olisi velvollisuus ilmoittautua. Näin heidän tulisi olla jatkuvasti viranomaisten tavoitettavissa. Säilöönoton perusteita laajennettaisiin siten, että asumiseen ja ilmoittautumiseen liittyviä velvoitteita laiminlyönyt turvapaikanhakija voitaisiin ottaa säilöön.
Vastaanottopalvelut muuttuisivat näin yksilön elämän perusedellytysten ja oikeuksien turvaajista velvollisuuksiksi, joiden laiminlyönnistä seuraa rangaistus. Amnesty huomauttaa myös, että säilöönoton käyttäminen rangaistuksena ilman, että sillä pyritään edistämään käännyttämisen toimeenpanoa tai henkilöllisyyden selvittämistä, loukkaa turvapaikanhakijan oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen. Suomen hallitus ja hallintovaliokunta kannattavat uusia säilöönoton perusteita. Ne kannattavat myös mahdollisuutta leikata turvapaikanhakijan sosiaalietuuksia rangaistuksen tapaan, kunhan majoitus, ruoka, vaatetus ja muut elintärkeät vastaanottopalvelut taataan.
Peliä kiintiöpakolaisilla
Komission esitykseen sisältyy myös ehdotus uudelleen sijoittamista koskevan järjestelmän luomisesta. Uudelleensijoittamisella tarkoitetaan niin sanottua kiintiöpakolaisjärjestelmää, johon liittyviä EU:n jäsenvaltioiden käytäntöjä uuden asetuksen on myös tarkoitus yhtenäistää. Asetukseen liittyy runsaasti kädenvääntöä. Osa jäsenmaista on sitä mieltä, että asetus rajoittaa liikaa kansallista toimivaltaa kiintiöpakolaisten määriin liittyen. Osa puolestaan edellyttää, että kaikki jäsenmaat ovat osa järjestelmää. Asetusta on näiltä osin jouduttu muotoilemaan uudelleen entistä väljempään suuntaan, mihin Suomen hallitus ja hallintovaliokunta suhtautuvat myönteisesti. Vaikka valtioneuvosto eduskunnalle antamansa kirjelmän mukaan ”kannattaa uudelleensijoittamisen lisäämistä unionin jäsenmaihin”, pitää se seuraavassa lauseessa erittäin tärkeänä sitä, ”että Suomi voi jatkossakin päättää itse vuosittain uudelleen sijoittamiensa henkilöiden määrästä” ja että kehykseen osa osallistumisen vapaaehtoisuus on kirjattu ehdotukseen aiempaa selkeämmin.
Erityisen tärkeänä hallitus ja valiokunta pitävät myös asetuksen pyrkimystä vähentää ”laajamittaista hallitsematonta maahantuloa”, mikä käytännössä tämä tarkoittaa uudelleensijoituksen sitomista kolmansien maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Suunnitelmissa on uudenlaisen kumppanuuden luominen (Partnership Framework) avainasemassa olevien lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa, millä pyritään hankaloittamaan turvapaikanhakijoiden liikkumista jo ennen Eurooppaan tai sen rajoille saapumista (ks. Simo Porolan artikkeli “Libya – EU:n eteläinen muuri” tässä lehdessä). Amnesty toteaa, että yhteistyön tavoitteena on turvapaikanhakijoiden Eurooppaan pääsyn rajoittaminen. Amnesty pitää huolestuttavana yhteistyön sitomista uudelleensijoittamisen järjestelyihin.
Komission alkuperäisessä esityksessä uudelleensijoitettavien henkilöiden valintakriteereiksi ehdotettiin UNHCR:n soveltamia haavoittavuuskriteereitä (painotuksena naisten ja lasten, kidutuksen ja sukupuolittuneen väkivallan uhrien, sairaiden ja vammaisten sekä erityisiä oikeudelliseen tai fyysiseen suojeluun liittyviä tarpeita omaavien pakolaisten auttaminen), joiden lisäksi esitettiin myös haavoittuvassa sosioekonomisessa asemassa olevien sekä perhesiteitä unionin alueelle omaavien pakolaisten valitsemista. Näistä sosioekonomisista syistä haavoittuvassa asemassa olevat suljettiin pois ehdotuksesta Suomen ja joidenkin muiden jäsenvaltioiden vastustuksen vuoksi. Perhesiteiden käyttäminen uudelleen sijoittamisen kriteerinä taas käytännössä tarkoittaisivat perheenyhdistämisen perusteella maahan tulevien laskemista kiintiöpakolaisiksi, jolloin tosiasiallisia kiintiöpaikkoja jäisi merkittävästi vähemmän jaettavaksi. Esimerkiksi Amnesty on painottanut lausunnoissaan sitä, ettei uudelleensijoittamisen järjestelmälle pidä korvata EU-lainsäädännön jo nyt tarkoittamaa maahanpääsyä perheenyhdistämisen avulla, vaan uudelleensijoittamisen ja perheenyhdistämisen tulee turvallisina maahan tulon keinoina täydentää toisiaan.
Toisaalta komissio ehdottaa valintakriteereihin uusia perusteita poissulkemiselle. Yksi näistä olisi henkilön ”sääntelemätön” pyrkiminen EU-alueelle viimeisen viiden vuoden aikana. Toisin sanottuna omatoimisesti turvapaikanhakijoina saapuneet henkilöt suljettaisiin automaattisesti kiintiöpakolaisjärjestelmän ulkopuolelle. Amnesty vastustaa turvapaikan hakemisesta rankaisemista ja toteaa, että ”Turvapaikanhaun tai turvapaikanhakijaksi pyrkimisen sanktioiminen on räikeästi vastoin YK:n pakolaisyleissopimuksen 31 artiklaa, jonka mukaan sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, jossa heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna.” Hallintovaliokunta ei ottanut tähän seikkaan tai perheenyhdistämisen sisällyttämiseen valintakriteereihin kesäkuun lausunnossaan lainkaan kantaa, joskin ne nostettiin esiin yhden henkilön jättämässä eriävässä mielipiteessä. Sen sijaan sekä hallitus että hallintovaliokunta suhtautuvat myönteisesti siihen, että kolmansien maiden sisäiset pakolaiset suljettaisiin uudistetussa ehdotuksessa lähtökohtaisesti uudelleensijoittamisjärjestelmän ulkopuolelle.
Mitä seuraavaksi?
Tämä juttu on kirjoitettu kesällä 2017, jolloin ehdotuksia koskevat neuvottelut olivat pahasti kesken. Kun Signal 3 -lehti tulee painosta, tilanne on varmasti jo muuttunut: uusia kompromissiesityksiä on luultavasti tehty, ehkä myös lopullinen esitys uudesta järjestelmästä. Tässä jutussa esiin nostetut ongelmakohdat ovat toki voineet muuttua tai poistua, tai niiden rinnalle on saattanut syntyä uusia. Mikäli neuvottelut ovat edelleen kesken ja lukijaa kiinnostaa seurata niiden etenemistä, seuraavista kirjoittajan käyttämistä lähteistä voi olla hyötyä:
Suomen hallituksen kannanottoja, valiokuntalausuntoja sekä asiantuntijoilta pyydettyjä lausuntoja (kuten Amnestyn lausunnon) voi lukea valtioneuvoston U-kirjelmistä (U29, U30, U31, U34, U35, U36, U37). U-kirjelmiä voi lukea Eduskunnan internet-sivuilta.
EU-neuvottelujen edistymistä ja uusia kompromissiehdotuksia
voi seurata esimerkiksi EU-neuvoston tilanneselvityksistä, joita voi hakea asiasanoilla EU-neuvoston julkisten asiakirjojen hakukoneesta: http://www.consilium.europa.eu/register/fi/content/
int/?lang=fi&typ=ADV
EU tiedottaa järjestelmän uudistamisesta myös itse, tosin hieman valikoivasti ja usein jälkijunassa. Uudistuksen perusteet ja useita linkkejä eteenpäin löytyy tältä sivulta: https://ec.europa.eu/home-affairs/
what-is-new/news/news/2016/20160406_2_en
[1] Eurodac on EU:n laajuinen tietokanta, johon tallennetaan turvapaikanhakijoiden ja viranomaiskielessä laittomiksi maahantulijoijoiksi kutsuttujen siirtolaisten sormenjäljet. Sormenjäljet tallennetaan siinä maassa, jossa turvapaikanhakija ilmoittautuu (tai jossa hänet otetaan kiinni). Dublin III -asetuksen mukaan kyseinen maa on vastuussa henkilön turvapaikkaprosessista, ja asetuksen perusteella toiseen maahan siirtynyt hakija voidaan palauttaa kyseiseen maahan.
[2] Palautuskielto tarkoittaa perustuslain 9 §:n 4 momenttia, jonka mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
[3] Nopeutettu menettely tarkoittaa nykyisin Suomessa sitä, että henkilö voidaan käännyttää tapauksesta riippuen joko heti tai kahdeksan päivän kuluessa siitä, kun käännytyspäätöksestä on tiedotettu. Toisin kuin normaalimenettelyssä, valituksen käsittelyaikaa ei saa viettää Suomessa. Käännytyksen täytäntöönpanokieltoa voi kuitenkin hakea hallintooikeudelta. Menettelyä on kritisoitu muun muassa siitä, että se voi vaarantaa hakijan oikeusturvan.
