Aino Korvensyrjä
20 vuotta “paperittomien keväästä” Pariisissa

Vuonna 1996 ryhmä siirtolaisia saavutti kahdella kirkkovaltauksella suuren huomion paperittomien kamppailulle. Julkaisemme ryhmän puhenaisen Madjiguène Cissén tekstin kamppailun opetuksista. Se on 20 vuotta myöhemmin edelleen viiltävän ajankohtainen.

Madjiguène Cissén tekstin ajankohtaisuudesta

Maaliskuussa 1996 ryhmä siirtolaisia valtasi neljäksi päiväksi Saint-Ambroise-kirkon Pariisissa. Välittömänä kimmokkeena protestille oli 1990-luvulla Ranskassa voimistunut poliittinen kampanja “laitonta” siirtolaisuutta vastaan, ja erityisesti uudet ulkomaalaisia syrjivät ns. Pasqua-lait (1986 ja 1993). Nämä mahdollistivat voimassaolevien oleskelulupien peruuttamisen henkilöiltä, jotka olivat työskennelleet vuosia sekä perustaneet perheensä Ranskassa ja joiden lapset olivat Ranskan kansalaisia. Lait heikensivät myös monin muin tavoin ulkomaalaisten oikeudellista ja työmarkkina-asemaa. Protesteihin osallistuneet, Ranskan entisistä siirtomaista kotoisin olevat siirtolaiset kieltäytyivät alistumasta uusien lakien tuottamaan „laittoman siirtolaisen“ statukseen. Valtaajat vaativat „papereita kaikille“, vastustivat siirtolaisten oikeuksien kaventamista ja käännytyksiä.

Ryhmä kutsui itseään tuolloin varsin uudella käsitteellä sans-papiers, paperittomat. Sillä tehtiin eroa yleisesti käytettyyn “laittomien” siirtolaisten määritelmään ja politisoitiin oleskeluluvan puuttumiseen liittyvä epävarmuus. Koko liike alettiin mieltää tämän käsitteen kautta, joka pari vuosikymmentä myöhemmin yleistyi Suomessakin.

Kamppailu sai suurta huomiota osakseen sen jälkeen kun kesäkuun 28. päivänä osa toimintaan osallistuneista siirtolaisista valtasi Pariisin 18. kaupunginosassa sijaitsevan Saint-Bernard-kirkon. Kymmenen ryhmän jäsentä ryhtyi yli 50 päivää kestäneeseen nälkälakkoon. Kirkko oli mediahuomion keskipisteessä ja jatkuvasti täynnä, vierailijoita ja tukijoita kävi jopa 2000 päivässä. Liike onnistui saamaan puolelleen laajan tukiverkoston ranskalaisessa yhteiskunnassa sekä kansainvälisesti.

Senegalilainen, opettajan ammatissa toiminut Madjiguene Cissé oli yksi sans-papiers –ryhmän puhenaisista ja tunneituimmista edustajista. Hän oli mukana liikkeessä alusta asti ja kiersi myös muualla Euroopassa tekemässä ryhmän vaatimuksia tunneituiksi. Vuonna 1999 julkaistussa kirjassaan Parole de Sans-Papiers Cissé yhdistää omaelämäkerrallisuuden sans papiers -liikkeen poliittiseen kronologiaan ja taustojen analyysiin: Euroopan taloudellinen, sotilaallinen ja kulttuurinen uuskolonialismi Afrikassa, afrikkalaisille maille velkakriisin vanavedessä sanellut rakennesopeutusohjelmat sekä Euroopan uuden siirtolaispolitiikan muotoutuminen 1990-luvulla sen sulkiessa rajansa entisten siirtomaidensa kansalaisilta.

Seuraavilla sivuilla ensimmäistä kertaa suomeksi julkaistava, kirjaa hieman varhaisempi teksti käsittelee samoja kysymyksiä. Cissé korostaa erityisesti siirtolaisten poliittisen itseorganisaation merkitystä ja nimenomaan naisten roolia siinä.

Kaiken kaikkiaan teksti ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan lainkaan. Ihmisten liikkuvuuden ja EU:n ulkosuhteiden osalta elämme 1990-luvun jälkitilanteessa, eurooppalaisen apartheidin, filosofi Etienne Balibarin sanoin, ja uuskolonialismin määrittämää jatkuvaa “pakolais-ja siirtolaiskriisin“ aikaa. Siirtolaiskamppailut, feministinen järjestäytyminen sekä eurooppalainen vasemmisto voivat tänään yhä oppia sans papiers -liikkeen opetuksista. Viime kädessä Cissén teksti muotoilee jatkuvasti ajankohtaisen Euroopan dekolonisaation haasteen.

Elokuun 25. päivä 1996 poliisi tyhjensi Saint-Bernard -kirkon väkivaltaisesti, hajottaen oven kirveillä ja heittäen kyynelkaasua sisään. Ensimmäistä kertaa Ranskan historiassa valtio antoi käskyn tunkeutua kirkkoon. Muutamaa kuukautta myöhemmin Lionel Jospinin johtamat sosialistit nousivat Ranskassa valtaan, osaltaan hallituksen kovien otteiden herättämän suuttumuksen ja sans papiers -liikkeen saavuttaman valtavan tuen avulla. Uusi hallitus sääti pian lain, jolla tietyt kriteerit täyttäneet paperittomat saattoivat laillistaa itsensä. Käytännössä laki osoittautui kuitenkin retoriikkaa paljon tiukemmaksi, lupaukset petettiin.

Vuosi 2016 on Pariisissa sans papiers -liikkeen 20. juhlavuosi, jonka ohjelmaan kuuluvat kokoukset, seminaarit, näyttelyt ja elokuvasarjat.