Minna Seikkula
”Solidaarisuutta tarvitaan enemmän”

Ala Saeed, Warda Ahmed, Fatima Usman ja Árpád Kovács ovat toimineet Suomessa pitkään siirtolaisten tukena. Kysyimme heidän näkökulmaan nykyisen siirtolais- ja rajapolitiikan keskeisistä ongelmista sekä siitä, minkälainen toiminta siirtolaisten oikeuksien puolesta näyttää mielekkäältä.

Oleskelulupajärjestelmästä

Ala Saeed: Se, miten turvapaikkaa hakevat ihmiset joutuvat matkustamaan Eurooppaan, vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän tilanteeseensa. Jotkut hukkuvat venematkalla Kreikkaan tai Italiaan, toisia on käytetty hyväksi matkalla. Tämän asetelman taustallahan on laajempi maailmanpoliittinen tilanne, jota hankaloittaa nykyinen leikkauspolitiikka – kuka ylipäätään enää saa turvapaikan.

Warda Ahmed: Minun näkökulmastani yksi suuri ongelma ovat tapaukset, joissa positiivista turvapaikkapäätöstä ei myönnetä. Esimerkiksi somalien kohdalla viime heinäkuussa voimaan tullut, vapaaehtoista paluuta edellyttävä laki tarkoittaa umpikujaa. Negatiivisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset, joita ei voida karkottaakaan, jäävät ilman mitään statusta. Se on tosi toivoton tila. Ihmisiä, jotka jäävät tänne ilman tänne ilman papereita on koko ajan enemmän.
Käytännössä paperittomuus tarkoittaa, että nämä ihmiset istuvat täällä monta vuotta toimettomana ilman työllistymis- tai opiskelumahdollisuuksia. Tämä vaikuttaa myös muihin ihmisiin ja perhe-elämään, sillä esimerkiksi paperittomien miesten isyyttä ei voida vahvistaa. Lupaprosessilimbo erottaa siis ihmiset perheistään.

Ala Saeed: Lisäksi perheenyhdistämiskäytäntöä on jo kiristetty. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi yksin tulleiden lasten ja nuorten on käytännössä mahdotonta saada perhettään tänne. Itse työskentelen alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, varsinkin heille koko turvapaikkaprosessi voi olla todella vaikea ja pelottava, mitä tietysti pahentaa ero perheestä.

Fatima Usman: Oleskelulupiin liittyvät ongelmat eivät kosketa vain turvapaikanhakijoita. Meidän tietoomme tulee esimerkiksi tapauksia, joissa suomalaisten kanssa naimisissa olevat tai olleet afrikkalaiset joutuvat hankalaan tilanteeseen, kun avioliitossa tulee ongelmia ja oleskelulupa on perustunut avioliittoon. Kuulemme tilanteista, joissa suomalaiset naiset uhkailevat tai kiristävät puolisoitaan oleskelulupaan liittyvillä asioilla tai valehtelevat viranomaisille entisestä puolisostaan. Voimme vain kehottaa uhkailun kohteeksi joutuneita hankkimaan oikeusapua.

Ala Saeed: Paperittomuus eriarvoistaa ihmisiä vielä sen jälkeenkin, kun nämä mahdollisesti saavat jonkinlaisen oleskeluluvan. Paperittomana tulleilla ei ole passia, eivätkä he saa henkilöllisyystodistusta. Heidän on vaikea saada esimerkiksi pankkikorttia tai matkapuhelinliittymää.

Erilaista rajapolitiikkaa?

Warda Ahmed: On vaikea keksiä vakiintuneita järjestöjä jotka aktiivisesti ajaisivat erilaisista siirtolaispolitiikkaa. Muutoksia ajavat satunnaisesti yksittäisten ihmisten yhteenliittymä. Syksyllä 2015 useat ihmiset organisoivat kampanjoita siirtolaisten auttamiseksi, mutta sellaista politiikan muuttamisen kulttuuria löytyy hirvittävän harvoin.
Viranomaisyhteistyötä tekevät isommat järjestöt voisivat terävöittää omia ulostulojaan. SPR, Unicef ja muut voisivat ottaa ihan suoraa kantaa Suomen turvapaikkapolitiikkaan ja EU:n rajavalvontatoimintaan. Sellaista ääntä ei ole kuulunut.
Yhteenliittymien rakentaminen näitä kysymyksiä tutkineiden, niihin kantaa ottaneiden ja esimerkiksi oppositiopoliitikkojen välillä on tärkeää. Toisaalta on kyseenalaista, onko nykyisessä hallituksessa ketään, joka kuuntelee.
Mietin niitä ihmisiä, jotka ovat nyt halunneet auttaa Suomeen saapuneita siirtolaisia. Monet eivät tiedä lainsäädännön ongelmista. Viestin voisi kohdistaa sille porukalle, jotka nyt ovat heränneet.

Árpád Kovács: Olen hieman skeptinen poliittisen vaikuttamisen suhteen. Suurimmalla osalla päättäjistä ei ole harmainta aavistusta siitä, minkälaista on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen ihmisen arki. Sama pätee suurimpaan osaan keskiluokkaisessa kuplassa elävistä suomalaisista. Eli ehkä realiteettien esiintuominen olisikin hyvä asia. Tällöin tietysti on tärkeää tuntea ihmisten konkreettisia tilanteita käytännön työn kautta.

Mitä sitten voi tehdä?

Fatima Usman: Syksyllä 2015 monet suomalaiset organisoituivat auttamaan pakolaisia. Tällaista solidaarisuutta tarvitaan enemmän, eikä vain silloin kun on ”kriisi”. Pitää myös ymmärtää, että samankaltainen tilanne, ”kriisi” on jatkunut pitkään. Ihmisten liike maasta toiseen ei ole uusi asia.
Samalla tietysti monet siirtolaistaustaisten ihmisten ruohonjuuritason järjestöt tekevät kovasti töitä, toisinaan vuorokauden ympäri. Yhteistyö on myös tärkeää, mutta se pitää suunnitella yhdessä. Joskus käy niin, että esimerkiksi siirtolaisten omat järjestöt kutsutaan valmiiksi suunnitellun projektin äärelle. Pitää muistaa, että enemmistö tulijoista on koulutettuja ja osaavia ihmisiä, he ovat vain uudessa maassa.

Árpád Kovács: Itse ajattelen sitä, mitä kirkon pitäisi mielestäni tehdä. Ei pidä tuijottaa mielikuviin omasta roolista, vaan lähteä liikkeelle siitä, minkälaisia tarpeita ihmisillä on. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle, apua hakevalle ihmiselle pitää tarjota sitä, mitä hän todella tarvitsee. Usein se on ruokaa, majapaikka ja tiedonkeruuapua uuden turvapaikkaprosessin aikaansaamiseksi tai hallinto-oikeuteen tehtävän valituksen liitteeseen sekä joskus ohjausta luotettavan asianajajan löytämiseksi.
Meidän seurakunnassamme olemme pyrkineet vastaamaan näihin tarpeisiin, kun kielteisen päätöksen saaneet ihmiset ovat tulleet pyytämään apua. Toisinaan kirkon piirissä tarjottava keskusteluapu ei tällaisessa tilanteessa riitä, vaan jättää ihmisen heitteille.
Olemme myös aina yrittäneet tehdä yhteistyötä niin järjestöjen kuin viranomaistenkin kanssa. Toimiessamme turvaa hakevan tukena olemme yleensä selvittäneet viranomaisille, että apua tarvitseva on turvassa mutta pysyykin kirkon suojassa – ei sitten tarvitse kissojen koirien kanssa etsiä ketään. Näin myös varmistetaan, että se tilanne sujuisi rauhallisesti.
Monesti kielteisen päätöksen saanut ihminen kääntyy meidän puoleen aivan liian myöhään. Jo muutama viikko auttaisi usein. Turvapaikanhakijoilla ei aina ole tietoa, että mihin pystytään ja kenen puoleen voi kääntyä, mikä on ymmärrettävää. Tietysti puskaradio toimii, mutta se on epävarma ratkaisu.

Warda Ahmed on entinen Somaliland Nuorten puheenjohtaja ja aktivisti:
”Kun toimin Solayn puheenjohtajana otimme kantaa ja järjestimme mielenosoituksia sekä Somalimaan tunnustamisen puolesta että Suomen ja EU:n siirtolaispolitiikkaan liittyen. Mukana oli tuolloin paljon nuoria, jotka olivat juuri tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina”, hän kertoo.

Árpád Kovács on virkavapaalla Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastorin tehtävästä. Hän on toiminut pitkään siirtolaisten tukemiseksi Oulun seudulla.
”Olen tehnyt 15 vuotta diakonista työtä vaikeassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden kanssa.”

Ala Saeed on Irakin Naisten Yhdistyksen puheenjohtaja ja työskentelee Suomen Pakolaisavussa. ”Jos puhutaan nykytilanteesta, kyseessä ei ole vain maahanmuuttajien tai siirtolaisten kriisi – tämä kuuluu kaikille, ja kaikkien ihmisten pitäisi reagoida leikkauspolitiikkaan.”

Fatima Usman on toiminut pitkään Africans and African-Europeans Association eli Afaes-yhdistyksessä. Usman kehottaa kaikkia ajattelemaan ”laatikon ulkopuolelta”: ”Meidän on pakko ajatella ratkaisuja. Esimerkiksi Afaesin pyörittämä African Pots -ravintola Helsingin Mäkelänkadulla on yksi tapa tukea yhdistyksemme toimintaa”.