Vapaa liikkuvuus -verkoston lausunto työryhmän ehdotuksesta Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiaksi
15.3.2013
Vapaa liikkuvuus -verkosto on tyytyväinen, että työryhmän ehdotuksessa Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiaksi maahanmuutto ja liikkuvuus nähdään lähtökohtaisesti myönteisessä valossa. Lisäksi kiitämme erityisesti sitä, että nykyisen lainsäädännön tuottamia ongelmia on nostettu esille mm. työ- ja perheluvilla tapahtuvan siirtolaisuuden sekä paperittomuuden kohdalla.
Työryhmä ehdottaa Suomen maahanmuuttopolitiikan visioksi tilannetta, jossa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kuuluvat kaikille ja hallittu maahanmuutto edistää hyvinvointia. Vision toteutumismahdollisuuksia heikentää olennaisesti se, että ulkomaalaisen oikeusasemaa ei käsitellä ehdotuksessa järjestelmällisesti. Esimerkiksi lasten oikeuksien sopimuksesta Suomelle koituvia oikeusvelvoitteita ei mainita lainkaan, vaikka perheenyhdistämiseen, turvapaikkapolitiikkaan, paperittomien asemaan ja rekisteröimättömien EU-kansalaisten asemaan liittyvissä kysymyksissä Suomen lainsäädäntö ja viranomaistoiminta on lapsen edun kannalta ongelmallista.
Muuttoliikkeiden globaali- ja EU-taso jäävät vähälle käsittelylle, vaikka ne vaikuttavat ratkaisevasti ehdotettujen tavoitteiden toteutumiseen. Kehityspolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan johdonmukaisuuden vaatimus on huomioitu varsin yleisellä tasolla, mutta Suomen ja EU:n globaalin talous-, kauppa- ja ympäristöpolitiikan vaikutuksia siirtolaisuuteen ei ole huomioitu lainkaan. Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten rajakuolemia ja siirtolaisten sietämättömiä oloja EU:n lähialueilla ei ole mainittu.
3.1.1 Liikkuvuus on Suomelle mahdollisuus
Ehdotuksen mukaan ”Suomi tarvitsee nuoria työmarkkinoiden käytettävissä olevia maahanmuuttajia” ja siksi Suomen ”vetovoimatekijöistä” olisi viestittävä tehokkaammin. Ehdotamme, että viestinnän kohteeksi otettaisiin myös oleskelulupapäätöksiään odottavat turvapaikanhakijat, joista suuri osa on nuoria. Tällä hetkellä vastaanottopolitiikka on passivoivaa ja eristävää. Strategiaan tulisi kirjata, että vastaanottokeskukset sijoitetaan isoihin asutuskeskuksiin, ja että turvapaikanhakijoita informoidaan heidän mahdollisuuksistaan jäädä Suomeen työntekijöinä.
On hyvä, että strategiassa todetaan, että ulkomaalaisen työvoiman rekrytoinnin tulisi olla ”eettisesti kestävää”, mutta eettisyyden saavuttamiseksi ehdotetut toimet jäävät epämääräisiksi. EU:n ulkopuolelta tulevan koulutetun työvoiman koulutuksen on usein kustantanut kehittyvä valtio. Suomen tulisi selvittää, miten Suomi ja EU-valtiot voisivat jakaa koulutuksen kustannuksia kehittyvien valtioiden kanssa oikeudenmukaisesti. Toinen merkittävä ongelma työvoiman rekrytoinnissa on työnvälitysyritysten rooli. Osa välitysyrityksistä perii työntekijöiltä kohtuuttomia maksuja. Jos kolmansista maista tulevilla työntekijöillä olisi mahdollisuus tulla hakemaan töitä Suomesta viisumilla, niin he eivät olisi vastaavalla tavalla riippuvaisia työntekijöitä välittävistä firmoista. Viisumipolitiikan liberalisointi olisi myös tehokkain tapa vähentää luvatonta maahantuloa.
Ehdotuksessa huomioidaan, että ”perhesideperusteisen oleskeluluvan edellytyksillä voi siten olla vaikutusta Suomen houkuttelevuuteen työntekomaana” ja myöhemmin korostetaan perheen merkitystä kotoutumiselle. Ehdotuksessa korostetun yhdenvertaisuuden mukaisesti olisi kuitenkin myös todettava selvästi, että oikeus perhe-elämään kuuluu kaikille työntekijöille. Työryhmän ehdotuksessa todetaan, että perhesiteen perusteella myönnettävien lupien tulotasoa tulisi harkita tapauskohtaisesti, mikä on jo nyt Maahanmuuttoviraston ilmoittama käytäntö. Jotta työntekijät olisivat yhdenvertaisessa asemassa, mahdollisuus perhe-elämään tulisi taata lain tasolla kaikille ulkomaalaisille työntekijöille.
3.1.2 Paremmat valmiudet kohdata liikkuvuuteen liittyvät haasteet
Ehdotuksessa kytketään virheellisesti toisiinsa ”ihmiskauppa, laiton maahanmuutto ja laiton maahantulo.” Ihmiskauppa ja paperittomuus (luvaton oleskelu) ovat vain harvoin suoraa seurausta luvattomista rajanylityksistä. Ihmiskaupan uhrit eivät useinkaan ole paperittomia, vaikka paperittomuus lisääkin riskiä joutua ihmiskaupan uhriksi. Ehdotuksessa ei oteta huomioon sitä, että sekä ihmiskaupan uhrien ja paperittomien oikeudettoman aseman keskeisenä syynä on tiukka oleskelulupapolitiikka. Merkittävä osa EU:n paperittomuudesta on seurausta siitä, että kriisimaista tuleville de fakto -pakolaisille ei myönnetä oleskeluoikeutta. Työlupien yhtäjaksoisen voimassaolon pidentäminen auttaisi ehkäisemään ihmiskauppaa ja työsyrjintää.
Ehdotus yhdyshenkilötoiminnasta on epämääräinen. Jos sillä tarkoitetaan turvallisuusviranomaisten tekemää turvallisuusarviointia lähetystöissä, olisi luotava mekanismi, joka varmistaisi, että viisumia tai oleskelulupaa hakevien henkilöiden oikeusturvaa ei tässä yhteydessä rikota.
Työehtojen toteutumisen valvonnan suhteen olisi syytä korostaa, että ulkomaalaisten työntekijöiden oikeudellisen aseman parantaminen on edellytys sille, että he voivat turvautua viranomaisten apuun. EU-työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen olisi panostettava.
Kiitämme, että raportissa on otettu esille paperittomuus ja paperittomien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista halutaan selvittää. Koska pääsy terveydenhoitoon kuuluu perusoikeuksiin eikä paperittomien terveydenhuoltoa ole Suomessa järjestetty, tulisi ehdotukseen lisätä, että paperittomien pääsy terveydenhuoltoon turvataan. Myös paperittomien mahdollisuuksia laillistaa asemansa olisi tuettava takaamalla mahdollisuus jättää oleskelulupa turvallisesti ilman pelkoa välittömästä käännytyksestä. Ehdotuksessa tulisi huomioida myös haavoittuvassa asemassa olevien rekisteröimättömien EU-kansalaisten kuten romanisiirtolaisten heikko asema ja palveluiden tarve.
Ehdotuksen mukaan kansainvälistä suojelua saaneiden oikeus ”perheenyhdistämiseen turvataan kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti”. Tällä hetkellä tilanne on pakolaisten perheenyhdistämisen suhteen erittäin heikko. Koko perheenyhdistämisprosessi olisi arvioitava ihmisoikeusnäkökulmasta uudestaan. Perheenjäsenten matkat lähetystöihin luvan jättämistä, DNA-testejä ja haastatteluja varten ovat nyt kohtuuttoman pitkiä ja vaikeita. Olisi selvitettävä, kuinka muiden EU-lähetystöjen kanssa olisi mahdollista tehdä yhteistyötä asiassa. Lähetystöjen resursseja tulisi lisätä siten, että hakemukset käsiteltäisiin säännösten edellyttämässä määräajassa. Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kohdalla lakia tulisi muuttaa niin, että perheenkokoajan tulee olla luvan jättöhetkellä alaikäinen saadakseen vanhempansa Suomeen eikä luvan myöntämisen hetkellä kuten nyt. Ylipäätään koko perheenyhdistämisprosessia tulisi yksinkertaistaa, nopeuttaa ja selkeyttää.
Kiintiöpakolaisten kohdalla olisi lisättävä maininta siitä, että pakolaiskiintiön täyttyminen vuosittain olisi varmistettava niin, että pakolaisille olisi tarjolla riittävästi kuntapaikkoja ja sisäministeriö käyttäisi riittävästi resursseja pakolaisten valintaan.
3.1.4 Joustavampi maahanmuuttohallinto ja toimivammat menettelyt
Ehdotuksessa ei puututa maahanmuuttovallan ongelmalliseen keskittymiseen. Hallinnon puolueettomuuden, tasapainoisuuden ja ulkomaalaisten oikeusturvan kannalta olisi parasta, että Maahanmuuttovirasto keskittyisi vain päätöksentekoon. Turvapaikkapäätösten laadun kannalta olennainen maatietoyksikkö pitäisi siirtää erilleen esim. ulkoministeriön, ihmisoikeuskeskuksen tai vähemmistövaltuutetun toimiston yhteyteen, jotta voidaan varmistua siitä, että maatietoa eivät ohjaa maahanmuuton hallintaan liittyvät strategiset intressit vaan asiantuntemus ihmisoikeuskysymyksissä. Vähemmistövaltuutetun toimisto tulisi siirtää sisäministeriön yhteydestä esimerkiksi oikeusministeriöön. Kotoutumista ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa varten tulisi luoda oma virastonsa, joka voisi toimia työministeriön tai sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa.
Hallinnon läpinäkyvyyden kannalta olisi oleellista, että koko maahanmuuttohallinnon päätöksistä olisi saatavilla helposti ja keskitetysti tietoa. Esimerkiksi Maahanmuuttoviraston tilastot eivät nyt kerro sitä, kuinka usein viraston päätökset ovat muuttuneet toisen asteen päätösten takia.
Yhdymme Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien edustajien täydentävään lausumaan siitä, että nykymuotoinen työvoiman saatavuusharkinta tulisi lopettaa. Työlupakäytännöt koskevat merkittävässä määrin ulkomaalaisia, jotka jo työskentelevät Suomessa kuten turvapaikanhakijoita, paperittomia ja työlupalaisia. Työsyrjintää vastaan taistellaan parhaiten vahvistamalla ulkomaalaisten työntekijöiden oikeudellista asemaa muun muassa pidentämällä työlupien yhtäjaksoista voimassaoloaikaa esimerkiksi viiteen vuoteen.
On hyvä, että raportissa nostetaan esiin maahanmuuttohallinnon päätösten laadun ja läpinäkyvyyden kehittäminen. Ehdotus jää kuitenkin epämääräiseksi, koska siinä ei yksilöidä kuka valvoo, ketä ja miten. Maahanmuuttoviraston päätöksenteon laadun valvonta tulisi tapahtua ulkopuolisen tahon kautta. Vähemmistövaltuutetun resursseja olisi kasvatettava ja toimenkuvaa selkeytettävä. Samoin hallinto-oikeuksien, erityisesti Helsingin hallinto-oikeuden, osaamista ja resursseja olisi lisättävä.
Puolueettoman ja itsenäisen viranomaistahon tulisi tehdä järjestelmällistä ja jatkuvaa tutkimusta ulkomaalaisten oikeuksien ja oikeusturvan toteutumisesta.
Ehdotamme lisäksi, että Maahanmuuttoviraston pitäisi saattaa kaikki olennaiset perusteet luvan myöntämiselle helposti hakijoiden tiedoksi viraston verkkosivujen kautta.
Ehdotuksessa huomioidaan, että maahanmuuttohallinnon haavoittuvassa asemassa olevat asiakkaat on tunnistettava ja heidän erityistarpeisiinsa on vastattava. Tätä olisi syytä tarkentaa siten, että turvapaikanhakijoiden pääsy asiantunteville traumalääkäreille turvataan. Lapsiturvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumista tulisi selvittää sekä heidän pääsynsä tarvittavan tuen ja terveydenhuollon piiriin tulisi varmistaa. Turvapaikkaa hakevien perheiden kohdalla alaikäisten lasten mahdolliset erityiset turvapaikkaperusteet tulisi selvittää ja huomioida päätöksissä.
Ehdotuksen mukaan ”toimivalla paluujärjestelmällä on varmistettava se, että Suomeen ei synny ilman maassaolo-oikeutta oleskelevien ihmisten joukkoa”. Paluupolitiikalla ei kuitenkaan kyetä ratkaisemaan paperittomuutta, jos mahdollisuuksia aseman laillistamiseen ei ole tarjolla. Lisäksi olisi syytä huomioida Dublin-järjestelmän ongelmallisuus. Suomi lisää tällä hetkellä eurooppalaista paperittomuutta tekemällä Dublin-käännytyksiä maihin, joissa turvapaikkajärjestelmä on erittäin puutteellinen.
3.2.2 Maahanmuuttajat voivat hyödyntää osaamistaan
Kiitämme, että ehdotuksessa todetaan, että maahanmuuttajien lähtömaassa hankkima ammatillinen osaaminen tulee tunnustaa. Lisäksi maahanmuuttajien työhön ja koulutukseen ohjaamisessa tulisi ottaa huomioon maahanmuuttajien omat kyvyt ja päämäärät, eikä ajaa pelkästään lyhytnäköisiä työvoimapoliittisia tavoitteita. Kielivaatimusten tulisi olla työssä tosiasiallisesti vaadittavaa kielitaitoa vastaavia, eikä täydellisen kielitaidon omaamista saisi käyttää syrjinnän peitteenä.
3.2.3 Palvelut tukevat kotoutumista
Työryhmän ehdotus huomioi, että maahanmuuttajan asettuminen kuntalaiseksi on kotoutumisen tärkeä perusta. Kuntapaikkojen lisäksi olisi taattava kaikille Suomen asukkaille kuuluva oikeus päättää asuinpaikastaan. Helsingin maistraatti ei ole antanut kotikuntaoikeutta henkilöille, joilla ei ole lähtömaansa passia, vaan pelkkä muukalaispassi. Lainsäädäntöä tai maistraattien ohjeistusta tulisi muuttaa niin, että oikeus valita asuinpaikkansa toteutuisi kaikkien maahanmuuttajien kohdalla.
3.3.1 Yhtäläiset oikeudet kaikille
Ehdotuksessa on ansiokkaasti huomioitu syrjinnän seuraamisen tärkeys ja todetaan, että syrjinnästä seuraamista tulisi helpottaa. Tässä voisi toimia välineenä esimerkiksi valtakunnallinen syrjintäpuhelin, johon voisi ilmoittaa kokemastaan syrjinnästä ja saada neuvoja siitä, miten syrjintää kohdatessa voidaan toimia. Syrjinnän seuraaminen edellyttäisi aikaisempaa huomattavasti laajempaa tutkimusta työmarkkinoilla tapahtuvasta syrjinnästä.
Koska monien maahanmuuttajaryhmien kohdalla syrjintä on ollut pitkäaikaista, heidän työmarkkina-asemansa parantaminen edellyttää merkittävämpiä toimia kuin mitä ehdotuksessa sanotaan. Esimerkiksi positiivisen erityiskohtelun mahdollisuuksia julkisen sektorin työllistämisessä tulisi selvittää.
Ehdotuksessa ei huomioida riittävästi sitä, kuinka maahanmuuttajat voivat osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Nykyiset järjestöjen kuulemismenettelyt ja neuvottelukuntamallit ovat liian kevyitä, ja tulisi selvittää laajemmin eri maahanmuuttajaryhmien ja -järjestöjen näkemyksiä siitä, kuinka heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan voitaisiin parantaa.
Ehdotuksessa ei myöskään riittävästi huomioida maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikan ja muiden politiikan osa-alueiden suhteita. Ainoastaan eriytymiskehityksen kohdalla mainitaan sosiaalinen asuntotuotanto ja sen alueellinen jakautuminen. Eriytymistä aiheuttavaista tekijöistä merkittävin ei kuitenkaan ole sosiaalisen asumisen jakautuminen, vaan ylipäätään lisääntyvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Jos kotoutumispolitiikalle asetetaan liiallisia odotuksia, – varsinkin tilanteessa, jossa se joutuu kilpailemaan muiden hyvinvointipalveluiden kanssa vähenevästä rahoituksesta – kääntyy maahanmuuttajien heikompi sosiaalinen asema ja työmarkkina-asema julkisessa keskustelussa helposti heidän syykseen. Ehdotuksessa tulisi siten selkeästi tuoda esille muun yhteiskunnallisen kehityksen vaikutus maahanmuuttajien yhteiskunnalliseen asemaan..
