27.4.2012

Häiritseviä kirjoituksia -lehden pääkirjoitus

27.4.2012

Helsingin kaupungin nykyinen politiikka perustuu romanisiirtolaisten oleskelun hankaloittamiseen purkamalla ja tuhoamalla heidän asumuksiaan, ja häiritsemällä heitä heidän harjoittaessaan elinkeinoaan ja yrittäessään tulla toimeen. Näitä toimia perustellaan puhumalla ”lieveilmiöistä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta”.

Avoimuutta ja kansainvälisyyttä tunnetusti kannattava kaupunginjohtaja Jussi Pajunen näkee romaneissa vain ylimääräisen kustannuksen, häiritsevän roskajoukon, joka rumentaa kaupungin tilaa ja karkottaa turisteja.

Romanisiirtolaisten taktiikka tuoda syrjinnän ja köyhyyden seuraukset näkyväksi asettumalla kerjäämällä, musisoimalla ja leiriytymällä yhteiseen tilaan on muodostunut viimeisen kahden vuoden merkittävämmäksi poliittiseksi käytännöksi. Eikö Tahririnaukion, Occypy Wall Streetin, tai Espanjan Indignados -liikkeiden toimitapa ole samankaltainen – luoda tilaa ja näkyvyyttä yhteiskunnallisille kysymyksille ja konflikteille, joille nykyjärjestyksessä ei ole sijaa.

Jostakin syystä romanien oleskelua kaupunkitilassa ei nähdä poliittisena kysymyksenä eikä sen katsota nauttivan perustuslain ja ilmaisunvapauden suojaa. Syksyllä 2011 poliisi kielsi Sataman häädön jälkeiseltä Sataman tukijoiden ja romanien yhteiseltä mielenosoitukselta teltat ja aggregaatin, koska kaupunki ei halunnut, että mielenosoitus ”muistuttaa leiriä”.

Kaupunginhallitus päätti viime kesänä, ettei romanisiirtolaisia majoiteta, mutta kamppailu romanien perusoikeuksien puolesta jatkuu. Sataman häädön jälkeen lukuisat kaupunkilaiset ovat majoittaneet kodittomia romaneita. Leiriytymispaikasta on myös tehty valtuustoaloite. Romanit jatkavat liikkumista olojensa parantamiseksi hallitusten torjunnasta huolimatta.

Tähän lehteen on koottu alustavia johtopäätöksiä, kokemuksia, materiaalia ja tietoa vuoden 2008 kesästä lähtien käynnissä olleesta kamppailusta. Vuosien aikana olemme kohdanneet lukemattomia ihmisiä, romanisiirtolaisia eri puolelta Eurooppa, suomalaisia romaneita, romaneita tukeneita kaupunkilaisia, yrittäjiä, talonvaltaajia, taitelijoita, tutkijoita, toimittajia, muusikoita, joita kaikkia on yhdistänyt halu ottaa Helsingin kadut ja Euroopan tila yhteiseen, meitä kaikkia hyödyttävään ja rikastuttavaan käyttöön.

 .