14.3.2011

Tiedote: Seminaari 15.3.11: Kuinka Helsinki turvaa romanisiirtolaisten perusoikeudet?

14.3.2011

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestää yleisölle avoimen seminaarin romanisiirtolaisten oikeuksista eduskunnan kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) 15.3.2011 klo 12.00-15.30.

Seminaarin ensimmäisessä osassa käsitellään romanisiirtolaisuuden kriminalisointia kuten hallituksen nyt jo rauennutta esitystä leiriytymisen ja aggressiivisen kerjäämisen kieltämiseksi (HE 330/2010). Osuuden lopuksi kansanedustaja Erkki Tuomioja puhuu romanien tilanteesta Euroopassa sekä Suomen linjauksista.

Toisessa osassa helsinkiläiset valtuutetut keskustelevat paneelissa romanisiirtolaisten majoitusvaihtoehdoista sekä Helsingin kaupungin romanisiirtolaispolitiikasta. Vapaa liikkuvuus –verkosto on pyytänyt kaikilta valtuustoryhmiltä kannanottoa viiteen majoitusvaihtoehtoon romanisiirtolaisille.

Kaupungin viimeaikaiset toimet ovat tehneet keskustelun romanien majoittumisesta Helsingissä entistä ajankohtaisemmaksi. Nuorten toimintatilat Rajasaaressa sekä Sompasaaressa ovat majoittaneet romanisiirtolaisia pihoillaan jo vuodesta 2008. ”Sosiaalikeskus Sataman leiri on jälleen käynnissä”, kertoo Sini Pöyhönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Helsingin kaupunki yritti häätää sosiaalikeskus Sataman viime syksynä, mutta sosiaalikeskuksen toiminta sai tuen nuorisolautakunnasta. Tästä syystä kiinteistövirasto on nyt päättänyt purkaa rakennuksen. ”Rakennus on hyväkuntoinen, tämän ovat asiantuntijatkin todenneet. Syy talon purkamiselle on, että olemme majoittaneet romanisiirtolaisia pihalla ja taanneet heille veden ja sähkön jakelun sekä pääsyn suihkuun ja vessaan”, toteaa Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus –verkostosta.

Vuodesta 2007 Romanian ja Bulgarian liityttyä Euroopan unioniin on Suomeen tullut vähävaraisia siirtolaisia, joista suurin osa kuuluu romanivähemmistöön. Romanit liikkuvat parantaakseen itsensä ja perheidensä sietämättömiä elinoloja. Heidän tilanteensa on suurelta osin seurausta syrjinnästä ja rasismista lähtöalueilla.

Koska romanisiirtolaisilla ei vähävaraisuuden takia ole pääsyä kunnolliseen asumiseen, romanit ovat joutuneet Suomessa ollessaan majoittumaan hylätyissä tiloissa tai leiriytymään joutomailla. Yhteistä näille asuinpaikoille ovat ihmisarvoa halventavat asuinolosuhteet ja turvattomuus. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute on suurin ongelma.

Romanisiirtolaisten omat asumisratkaisut on koettu ongelmallisiksi, mutta heidän haavoittuvaista asemaansa ei ole pyritty ottamaan huomioon tai parantamaan. Päinvastoin, romanien leirejä on häädetty ja hallitus on jopa ehdottanut leiriytymisen kieltämistä.

OHJELMA

12.00 Seminaari avaus
Katja Tuominen, Vapaa liikkuvuus -verkosto

Kannanottoja hallituksen järjestyslakiesityksestä ja romanisiirtolaispolitiikasta
12.15 Kristiina Kouros, Ihmisoikeusliitto,
12.30 Robin Harms, Vähemmistövaltuutetun toimisto,
12.45 Miranda Vuolasranta, Suomen Romanifoorumi
13.00 Kyösti Roth, Suomen Romanitaiteilijoiden Verkosto SRV

13.15 Romanikysymys Euroopassa ja Suomessa
Erkki Tuomioja (SDP), kansanedustaja

13.40 Kahvitauko

14.00. Paneeli romanisiirtolaisten majoituksesta Helsingissä
Juontaa Eetu Viren, Vapaa liikkuvuus -verkosto
Osallistujina kaupunginvaltuutetut: Yrjö Hakanen (SKP), Emma Kari (Vihr.), Kati Peltola (Vas.), Laura Räty (Kok.) ja Tuulikki Vuorinen (varavaltuutettu, KD) ja Thomas Wallgren (SDP)

15.20 Tilaisuuden päätössanat
Annika Lapintie, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja.