Helsingin kaupungin raportti: ei kerjäläisiä Helsinkiin!
14.2.2009
Rom po drom – Romanit tiellä -projektin väliraportti toimii kaupungin ”moraalisena” työkaluna ihmisoikeuspuheineen samaan aikaan, kun kaupungin käytännön toimet synnyttävät uusia kontrolleja romanikerjäläisiä kohtaan ja kohtelevat heitä edelleen epätoivottuina. Mitä enemmän viranomaisprojekteissa puhutaan ihmisarvosta ja sen kunnioittamisesta, sitä vähemmän toimitaan ihmisten tilanteiden parantamiseksi. Rom po drom ei ole tässä suhteessa poikkeus.
”Vaikka elämä ei aina jaa parhaita korttejaan, ihmisarvo ja oikeus tasaveroiseen kohteluun ja mahdollisuuksiin on jokaisella” (”Päivästä päivään, maasta maahan” -raportti)
Helsingin Diakonissalaitos ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto julkaisivat 8.1.2009 Rom po drom – Romanit tiellä -projektin väliraportin, joka rakentuu romanikerjäläisten haastattelujen varaan. Projektin työntekijät Marjatta Vesalainen ja Tuomo Leinonen keräsivät haastatteluja kesästä 2008 saman vuoden syksyyn asti. Raportin julkistamisseminaarissa lausutuista mahtipontisista ihmisarvopuheista huolimatta – tai juuri siksi – raportti on jokaisen ”ihmisoikeuksien” puolesta kamppailevan painajainen.
Raportti kaupungin työkaluna kerjäläisiä vastaan
Rom po drom -tiedonkeruuhanke on käynnistetty sosiaaliviraston erityisasiantuntijan ja hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajan Jarmo Räihän aloitteesta. Sen tavoitteena on ollut paitsi ”kohdata ihmisarvoa kunnioittaen kadulla kerjääviä ihmisiä” myös minimoida kerjäämiseen liittyviä haittoja, luoda kontakti Helsingissä kerjääviin romaneihin, selvittää heidän maahantulomotiivinsa sekä kartoittaa kerjäläismäärä kaupungissa. Vapaa liikkuvuus -verkosto on huomannut, että mitä enemmän viranomaisprojekteissa puhutaan ihmisarvosta ja sen kunnioittamisesta, sitä vähemmän toimitaan ihmisten tilanteiden parantamiseksi. Rom po drom ei ole tässä suhteessa poikkeus.
”Päivästä päivään, maasta maahan” -raportin mukaan romanikerjäläisille ja muille liikkeessä oleville köyhille ihmisille ei tule järjestää Helsingissä palveluita, kuten esimerkiksi asumis- ja peseytymismahdollisuuksia. Raportin mukaan ”suoraa materiaalista tukea tulisi antaa vain harkiten”. Tätä perustellaan sillä, että ”väärä auttaminen luo riippuvuussuhteen, joka ylläpitää nykyistä tilannetta”. Vaikka raportin sisältö itsessään ei ole yllättävä, koska se noudattaa jo aiemmin kaupungin projektille määräämää tavoitetta ainoastaan haastatella ihmisiä, sillä on taktinen, poliittinen merkitys keskustelun ohjaajana. Raportti toimii kaupungin ”moraalisena” työkaluna ihmisoikeuspuheineen samaan aikaan, kun kaupungin käytännön toimet synnyttävät uusia kontrolleja romanikerjäläisiä kohtaan ja kohtelevat heitä edelleen epätoivottuina.
Julkaisun kautta Helsingin kaupunki jatkaa romanikerjäläisten vastaisen linjansa rakentamista. Räihän mukaan Helsingin kaupunki ei halua ”vahvistaa kerjäläisilmiötä”, ja siksi heidän on parempi muun muassa nukkua ulkosalla. Räihän mukaan kerjäläisiä ei voi auttaa, kun he ovat saapuneet tänne. Totuus on täysin päinvastainen: huolimatta kerjäläisten kehnoista olosuhteista Helsingissä heitä ja heidän perheitään voi merkittävästi auttaa antamalla kerjäläisille rahaa ja tarjoamalla heille yösijan sekä vaikkapa vaatteita ja lääkkeitä. Kaupungin näkemyksen vastaista linjaa edustavat muun muassa eräät Malmilla asuvat yksinhuoltajaäidit, jotka organisoivat laajan vaatekeräyksen naapurustossaan romanikerjäläisille – samoin kaikki ihmiset, jotka ovat ottaneet Vapaa liikkuvuus -verkostoon yhteyttä, koska ovat olleet huolissaan romanikerjäläisten oloista.
Romanikerjäläisten sosiaalisen liikkeen mitätöinti
Raportti keskittyy teilaamaan ihmisten omat kyvyt ja halut parantaa omaa ja omaistensa elämää. Siinä vastahankaisesti tunnustetaan, että kerjäämisestä saadut tulot ovat hyödyksi ihmisille, mutta samaan hengenvetoon korostetaan, että kyseessä on ainoastaan ”tekohengitys suuremman rakenteellisen ongelman äärellä”. Yksi osa rakenteellista ongelmaa on nimenomaan eri jäsenmaiden ja kaupunkien kerjäläisten vastaiset käytännöt, jotka tuhoavat ihmisten selviytymismahdollisuuksia ja pyrkimyksiä nousta pois köyhyydestä ja tukea perheitään. Perusoikeuksien toteutumisen sijaan Helsingin kaupungin tavoitteena on pitää kerjäläisille annettava tuki olemattomana, jotta ihmisiä voidaan tätä kautta pakottaa takaisin lähtöseuduilleen. Tuorein todiste tästä on romanikerjäläisten asumuksen hajottaminen viranomaisten toimesta Kyläsaaren rannassa 16.1.2009, minkä seurauksena ihmiset joutuvat nukkumaan ulkosalla talvipakkasilla.
Raportin kirjoittajien mukaan ”kokemuksemme perusteella ”aidossa avuntarpeessa” olevien löytäminen voi osoittautua hyvinkin hankalaksi”. Mikä hankala dilemma! Olisiko pitänyt löytää vielä surkeampia kohtaloita, vielä epätoivoisempi terveydentila, vielä kamalampi asumus, vielä aliravitumpi lapsi? On tyypillistä, ettei muukalainen koskaan ole sopiva vastaanottajalleen: joko hän on liian kyvykäs tai toisaalta liian kyvytön selviytymään yhteiskunnassamme. ”Suhteutettuna muihin yhteiskunnassamme ja globaalissa maailmassa oleviin avuntarvitsijoihin, itsenäisesti liikkumaan kykenevät ”nykyajan nomadit” eivät ehkä ole niitä heikoimmassa asemassa olevia, jotka ovat kaiken tuen ulkopuolella tai kyvyttömiä vaikuttamaan oman tilanteensa parantamiseksi”, raportti selittää.
Raportti yrittää aktiivisesti mitätöidä liikkeessä olevien ihmisten kamppailun omien oikeuksiensa ja paremman tulevaisuuden puolesta. Se jopa sortuu syyttämään kaduilla eläviä ihmisiä liiallisesta kyvykkyydestä ottaa elämä omiin käsiinsä. Toisaalta raportin mukaan kerjäävien ja työtä etsivien ihmisten vaellus näyttää joko epätoivoiselta tai päämäärättömältä. Moraaliseen hyvään kiedotun sekavan viestin tarkoituksena on ilmeisesti korostaa, etteivät he koskaan ole ”meitä”, vaan aina joitain toisia, joiden elämää ja tavoitteita on syytä arvioida eri kriteereillä kuin omiamme.
Ei palveluita köyhille – pysykää sellaisina!
Eräs keskeinen juonne raportissa on avun antamisen psykologisointi (auttajan ylemmyyden ja tarpeellisuuden tunne, oman elämän merkityksen kohottaminen ja turhamaisuus) sekä avun antamisen eleen palauttaminen autettavan ja auttajan väliseksi (yksityis)asiaksi. Raportin mukaan kerjäämistilanteessa ”antaja herättää itsessään tunteen, ja rauhoittaa sen auttamalla”. Auttaminen on näin epäpolitisoitu, ja sosiaalisten suhteiden ymmärrys pysähtyy raportissa säälin tunteen analyysiin. Vaikka raportissa kyetään nostamaan esiin kerjäävien ihmisten hankala riippuvaisuus auttajistaan, ei raportista löydy yhtäkään ehdotusta, jolla riippuvaisuussuhdetta voitaisiin purkaa ja samalla edistää kerjäläisten itsenäisyyttä omassa elämässään.
Raportin mukaan Rom po drom -haastatteluprojektin tarkoituksena on ollut tukea Helsingin kaupungin palvelujärjestelmää vastaamaan kerjäläisilmiöön. Kaupungin mukaan romanikerjäläisten tilanne ”ei näyttänyt kaikilta osin niin yksiselitteiseltä, että sen pohjalta olisi mahdollista laatia selkeä toimintaohjelma”. Karkeasti ottaen voidaan todeta, että Vapaa liikkuvuus -verkostolla oli jo oman kesällä käynnistämänsä projektin myötä hallussa suurin piirtein vastaava informaatio kerjäläisyyden syistä sekä ihmisten arjen ongelmista niin kotiseuduillaan kuin täällä Suomessa. Projektin työntekijä Tuomo Leinonen puolusti julkistamisseminaarissa Rom po drom -hankkeen keskittymistä tiedonkeruuseen kommentoimalla, että näin saadaan tietoa, ”jotta voidaan auttaa – jossain vaiheessa”. Lisäksi raportissa teilataan yksioikoinen auttaminen, millä viitattaneen Vapaa liikkuvuus -verkoston projektiin romanimuusikkojen kanssa kesällä 2008.
Raportti toistaa viranomaisten jo varhain viestimän toiveen, ettei kerjääville annettaisi rahaa: ”sen sijaan heitä pitäisi ohjata aktiivisesti yhteiskunnassamme jo olemassa olevien avustusmekanismien, kuten diakoniaruokailujen pariin sekä saattaa heidän tilansa vastaavien sosiaaliviranomaisten tietoon”. Ensinnäkin, romanikerjäläisiä on käännytetty pois muun muassa Pelastusarmeijan ruokailuista. Toiseksi, sosiaaliviranomaisethan eivät auta romanikerjäläisiä millään tavalla, joten heidän tilanteensa päätyminen sosiaaliviranomaisten tietoon ei lainkaan aja heidän etuaan. Päinvastoin, sosiaaliviranomaisten ja poliisin yhteistyö on vaaraksi kerjäläisille, koska poliisi voi halutessaan ryhtyä käännyttämään, mikäli sillä on todisteita ihmisten yli kolmen kuukauden maassaolosta.
Raportti päätyy kauhistelemaan lähtömaahan jääneitä lapsia, kun perheiden vanhempi tai vanhemmat ovat lähteneet ulkomaille kerjäämään. ”Suurimpia kärsijöitä ovatkin tavallaan perheiden lapset, jotka jäävät liian usein vaille huomiota ja parempia mahdollisuuksia”, raportissa todetaan. On huomioitava, että Suomen viranomaiset ovat viestineet ottavansa väliaikaisesti huostaan alaikäiset kadulla tavattavat lapset ja jopa käännyttävänsä lastensuojelulain perusteella alaikäiset vanhempineen, joten tästä syystä kerjäläiset eivät pääasiallisesti ole ottaneet lapsiaan mukaan saapuessaan Suomeen. Kuten raportissakin todetaan, lapsen kanssa kerjääviä ei juuri tavattu alkukesän 2008 jälkeen.
Vaikka etäisyys omiin vanhempiin on lapsille raskasta samoin kuin vanhemmille etäisyys lapsiinsa, useimmiten vanhemmat nimenomaan pyrkivät parantamaan lastensa asemaa kerjäämällä ulkomailla. Raportin johtopäätöksissä halutaan korostaa, että varsinkin perheen ja koulutuksen näkökulmasta matkustaminen rahan ansaitsemiseksi on haitallista. Koska suuri joukko ihmisiä kuitenkin muuttaa ja matkustaa toimeentulonsa vuoksi, olisi syytä kohdistaa energia liikkeessä olevien ihmisten oikeuksien turvaamiseen. Miksi yritetään väkisin ohjata ihmisiä kotiseuduilleen, joilla ei voi elää ja jotka eivät anna kasvaville sukupolville mitään mahdollisuutta muutokseen?
Raportti väittää, että romanikerjäläiset suhtautuvat lapsiinsa ”oudon rakkaudettomasti”. Sen mukaan jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, mitä on olla lapsi, koska lapsiin suhtaudutaan kuin pieniin aikuisiin – esimerkiksi lasten työnteko on yleistä Romaniassa. Näin oli käsittääksemme myös köyhässä agraari-Suomessa, jossa lapset työskentelivät pelloilla ja muissa maataloustöissä. Harvassa ovat kuitenkin ne tulkinnat, joiden mukaan valtaosa suomalaisista vanhemmista esimerkiksi 1950-luvulla olisi kasvattanut lapsensa vailla rakkautta…
Kaupungin johtopäätökset: Menkää kotiinne!
Rom po drom -hankkeesta on ollut vaikea saada selkoa. Koska kyseessä on kaupungin työkalu romanikerjäläisten kannustamiseksi pois Helsingistä, on siitä syystäkin pidetty vähän meteliä. Raportin mukaan ”romaneihin kohdistuvan negatiivisen leiman ei haluttu entisestään vahvistuvan”. Kuitenkin raportin johtopäätökset ovat käytännössä samat kuin kadulla huutelevan rasistin: Menkää kotiinne!
Raportti omistaa muutaman ajatuksen kerjäläisten puutteellisille mahdollisuuksille peseytyä, mikäli he majoittuvat autoissaan, ulkosalla tai muualla, jossa peseytyminen on mahdotonta. On hämmästyttävää, ettei raportin johtopäätöksissä todeta olevan tarpeellista järjestää ihmisille peseytymismahdollisuuksia, jotta he voivat huolehtia hygieniastaan. Tämän sijaan raportissa kyllä mainitaan, että ”peseytymisen tarpeessa olevia on käytetty suihkussa”. Ei liene kestävä käytäntö, että useiden kymmenien ihmisten pääsy peseytymään on muutaman projektityöntekijän harteilla ja heidän viitseliäisyytensä varassa.
Kuten raportissakin todetaan, majapaikat ovat keskeisin auttajan tarjoama apu: ”Se ei välttämättä maksa mitään muuta kuin vaivaa, mutta merkitsee todella paljon kadulla elävän ihmisen näkökulmasta. Samalla hoituu turvallisuusongelma: tavarat ja ihmiset saa tuotua suojaan.”
Vapaa liikkuvuus -verkosto majoitti viime kesänä noin parikymmentä romanimuusikkoa yhteistyössä sosiaalikeskus Rajatilan kanssa Rajasaaressa. Raportissa kuvaillaan kesän 2008 projektiamme seuraavasti: ”R kertoi, että eivät enää asu teltoissa. Poliisi ei heitä häätänyt, vaan olivat saaneet nyt hyvän asunnon muualta. A oli hakenut heidät sinne. Kyseessä on järjestön valtaama talo, jonka kaupunki on todennut asuinkelvottomaksi. He olivat tyytyväisiä asuntoonsa. ”Meillä on suihku ja keittiö, on patjaa ja peittoa, ollaan ensin siivottu talo, saunakin on.”
Helsingin kaupunki ei tule oma-aloitteisesti tekemään mitään suojellakseen liikkuvia ja vailla määrättyä paikkaa olevia ihmisiä ja taatakseen arjen perusedellytykset kerjäläisille. He ovat niin Helsingissä kuin muuallakin väliaikaisten toimenpiteiden kohteena ja alttiita niin viranomaisten kuin kaupunkilaistenkin mielivallalle.
Raportin mukaan on jo nähtävissä, että osa Suomeen tulijoista asettuu Suomeen ja joistakin tulee vähintäänkin säännöllisiä vierailijoita. Vapaa liikkuvuus –verkosto jatkaa keväällä 2009 kamppailua majoituksen ja muiden peruspalveluiden saamiseksi Helsinkiin saapuville kerjäläisille..
