Viro ja ei-kansalaisten ongelma
12.5.2007
Viron patsaskahakkaa on seurattu Suomessa varovaisin sanankääntein. Tapahtuma on pyritty palauttamaan EU:n, Viron ja Venäjän välisen diplomaattisen pelin tasolle. Viron sisäisistä yhteiskunnallisista ristiriidoista on sen sijaan vaiettu: Tallinnan kahakoitsijat on leimattu joko nationalisteiksi ja Neuvostoliiton ihailijoiksi tai sitten pelkiksi rikollisiksi.
Viron venäjänkielisen vähemmistön asema on ollut ongelmallinen jo pitkään. Venäjänkieliset eivät ole olleet tasavertaisia “kantavirolaisten” kanssa. Amnesty International julkaisi viime vuoden lopulla raportin vähemmistöjen tilanteesta Virossa ja kritisoi maan tilannetta kovasanaisesti. Viroon on itsenäistymisen jälkeen synnytetty suuri ei-kansalaisten ryhmä, joka koostuu pääasiassa venäläisistä. Venäläisvähemmistö jakautuu kolmeen ryhmään: niihin, joilla on viron kansalaisuus, niihin joilla on Venäjän kansalaisuus ja oleskelupa Virossa, ja niihin, joilla ei ole virallista kansalaisuutta lainkaan, vaan ainoastaan oleskelupa.
Viron kansalaisuuslainsäädäntö on erittäin tiukka ja sisältää mm. pakollisen kielikokeen, jota on kritisoitu monessa yhteydessä. Venäläisvähemmistön on usein hyvin vaikea läpäistä tätä koetta. Ilman kansalaisuutta taas on mm. lähes mahdotonta saada töitä julkiselta sektorilta. Muutenkin työhönotossa on ilmennyt syrjintää. Vähemmistöjen työttömyysaste onkin 13%, kun ”kantavirolaisilla” se on vain 5%.
Viron itsenäistyminen on symbolisella tasolla saanut etusijan kaikkiin muihin kysymyksiin nähden. Neuvostoliiton aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia ei voida kiistää, mutta tällä hetkellä olisi puhuttava Viron nykyisistä ongelmista: venäläisvähemmistön asema on surkea eikä kukaan halua puuttua asiaan. Jos venäläisvähemmistön asemasta ylipäätään puhutaan, keskustelu kääntyy aina ”vähemmistön huonosti onnistuneeseen sopeutumiseen”. Tämä on absurdia. Koko ongelma luotiin tietoisella poliittisella päätöksellä Viron itsenäistyessä, kun merkittävä osa maassa asuvista jätettiin kansalaisuuden ulkopuolelle.
Putin tietysti ratsastaa Baltian venäläisvähemmistöjen asemalla edistääkseen omia poliittisia projektejaan. Uuseurooppalainen kansallismielisyys yhdistettynä lähes kahlitsemattomaan uusliberalismiin on luonut yhtälön, jossa EU, Suomi tai kukaan muukaan ei halua puuttua Viron ongelmiin. Tässä mielessä Viro on kuin Pohjois-Euroopan Kiina, jota kukaan ei kritisoi, koska tietyt yhteiset kriteerit (=uusliberalismi) kuitenkin täyttyvät.
Ei olekaan mikään ihmettelyn aihe, että Euroopan unionin vähemmistöjen oikeuksia puolustavat linjaukset ovat tilanteessa täysin hyödyttömiä. Viron ongelmissa ei ole kyse mistään nuoren valtion kehityksen ongelmista, vaan loppujen lopuksi Viro on niin talouspolitiikassaan kuin ”vähemmistöpolitiikassaan” EU:n mallioppilas: etnisesti hierarkisoituneet työmarkkinat, ihmisten pakottaminen oikeudettomaan tilaan erilaisten juridisten statusten kautta, eri kulttuurien läsnäolon käsittäminen mahdollisina turvallisuusuhkina, tilapäisen aseman muuttuminen pysyväksi… Jos ”EU-kansalaisuus” tarkoittaa jotakin nykyään niin juuri tätä.
Suuri osa Suomeen työhön tulevista virolaisista on juuri vironvenäläistä väestöä. Virossa heidän tilanteensa on äärimmäisen vaikea. Heikko työmarkkina-asema yhdistettynä olemattomaan sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin aiheuttaa sen, että monille ainoa tapa tavoitella parempaa elämää on lähteä (usein laittomiin) töihin esimerkiksi Suomeen. Suomenlahdelle on synnytetty Välimeren tilanne pienoiskoossa ja Suomi on itse ollut luomassa tilannetta. Esimerkiksi vuokratyöfirmojen laajamittainen käyttö on seurausta nimenomaan työvoiman liikkuvuudelle asetetusta siirtymäajasta, jonka Suomi otti käyttöön Viron liityttyä EU:hun.
Patsaskiistan paljastama vastakkainasettelu pyritään palauttamaan virolaisten ja venäläisten väliseksi, kuten pohjoisafrikkalaisten siirtolaisten ja Ranskan hallituksen välinen vastakkainasettelu palautetaan lännen ja islamin väliseksi. Jos Suomella on tässä jokin velvollisuus, se ei suinkaan ole ”veljeskansan” toverillinen puolustaminen, vaan sen ymmärtäminen, että Suomi hyödyntää vironvenäläisten oikeudetonta asemaa siirtotyön hyväksikäytön muodossa. Suhtautuminen Viroon isoveljen näkökulmasta on muutenkin itsepetosta, sillä Viron yhteiskunta on jo siellä missä Suomi kymmenen vuoden päästä.
Onkin ollut vain ajan kysymys, milloin konfliktit ja ristiriidat leimahtavat avoimeksi vastakkainasetteluksi. Neuvostosotilaan muistomerkillä ei varmaankaan ollut sen suurempaa roolia kuin ”Sarajevon laukauksilla”: ne olivat vain kipinä, joka sai ruutitynnyrin räjähtämään.
Amnestyn raportti: http://web.amnesty.org/library/Index/ENGEUR510052006.
