Vapaa liikkuvuus ja talouden muutos
12.1.2007
Tieteellisen ja teoreettisen keskustelun anti käytännön poliittisille taisteluille on käsitteiden luomista ja tien avaamista. Uudet ajattelutavat eivät synny tyhjästä, vaan pitkällisen valmistelun tuloksena ja muutos tapahtuu monesti vasta silloin, kun sen viimeistään on pakko. Poliittisesti ajateltuna tutkimuksen tehtävänä on synnyttää tämä pakko ja avata tila, johon uusi keskustelu ja taistelu voivat asettua. Juuri nyt uutta tilaa tarvittaisiin kipeimmin siirtolaisuuskeskustelun alueella. Tulevien vuosien keskeisin poliittinen taistelu tullaan käymään vapaan liikkuvuuden ympärillä.
Tällä hetkellä keskustelu jumittuu vallitsevan käsitteellisen jaon ympärille: keskusteluksi turvapaikanhakijoista ja laittomista siirtolaisista. Liikkuva väki jaetaan kahteen luokkaan, joista toisella on perusteltu syy liikkua (hätä omassa maassa, turvapaikan tarve) ja toisella taas ei (laittomat siirtolaiset, ”elintasopakolaiset”). Vaikkei turvapaikanhakijoidenkaan kohtelu ole kehuttavaa, on suurin kriisi kuitenkin käynnissä siirtolaisten parissa. Vapaasti liikkuvaa väestöä ei sallita ja Eurooppa rakentaa rajoilleen muureja, joita ylittäessään siirtolaiset joutuvat riskeeraamaan henkensä vaarallisilla merimatkoilla. Tässä tilanteessa on kyseenalaistettava jako sallittuun ja kiellettyyn liikkumiseen.
Miten vapaata liikkumista vastustetaan?
Tyypillisimmät vapaata liikkuvuutta kohtaan esitetyt vasta-argumentit ovat seuraavia: kaikki tulevat Suomeen välittömästi; suomalaisille ei riitä työtä; hyvinvointivaltio romahtaa.
On omahyväistä ajatella, että kaikki maailman ihmiset yhtäkkiä päättäisivät haluta Suomeen. Samanlaista pelottelua käytettiin, kun Viro oli liittymässä EU:hun. SAK uskotteli, että tänne syöksyisi kymmeniä tuhansia virolaisia työntekijöitä, jotka veisivät suomalaisten työpaikat. Loppujen lopuksi virolaisia tuli noin 4000. Liikkumiseen vaikuttavat monet seikat, eikä mikään viittaa siihen, että Suomi olisi erityisen houkutteleva kohdemaa. Kokonaan toinen asia on, että jos ihmisten liikkuvuus helpottuisi, seuraukset saattaisivat olla hyvinkin positiivisia.
Työtä ei riitä riippumatta siitä, tuleeko Suomeen yhtään siirtolaista. Ei ainakaan sellaista työtä, jonka puolustamisesta ammattiliitot hakevat oikeutuksensa. Talouden perusrakenteessa tapahtuneet muutokset tekevät työstä joustavaa, lyhytaikaista.ja prekaaria. Tähän vastaaminen edellyttää solidaarisuutta siirtolaisten kanssa, jotka elävät jo siinä työelämän todellisuudessa, johon me muut olemme vääjäämättä matkalla.
Hyvinvointivaltion romahtamisen pelko on ymmärrettävä. Tosiasia kuitenkin on, että jo tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa sosiaalipalveluiden rahoittaminen perinteisellä tavalla, palkkatuloja verottamalla, on tulossa tiensä päähän. Palkkatulojen osuus valtion verotuloista on jatkuvasti vähentynyt ja poliitikkojen keskuudessa on yleisesti hyväksytty se, että tulevaisuudessa on löydettävä toisenlaisia rahoituskeinoja. Uuden rahoitusmallin löytämisessä olennaista on tulojen tasaus, mikä ei enää onnistu palkkatuloverotuksen kautta. Tuloerojen tasaus on järjestettävä jonkinlaisen pääomaverotuksen (esim. pääoman liikkeiden verotus, kuten Tobinin vero) kautta, sillä muuten ei päästä kiinni omaisuuden jakautumisen eriarvoisuuteen. Rahoituksen järjestäminen universaalille perustulolle tätä kautta on ratkaisu, joka vastaa samalla sekä hyvinvointivaltion että liikkuvan väestön ongelmaan. Nimetön talous ja suurpääoma pyörittävät maailmaa ja samalla juuri ne hyötyvät hyvinvointivaltion järjestämistä palveluista ja sen mahdollistamista innovaatioista. On löydettävä keino saada ne kantamaan osansa rahoituksesta.
Taloudellisten argumenttien petollisuus
On kuitenkin oltava varuillaan käytettäessä taloudellisia argumentteja vapaan liikkuvuuden puolesta. Euroopassa on tällä hetkellä noin kuusi miljoonaa laitonta siirtolaista, joiden taloudellinen merkitys monissa Etelä-Euroopan maissa on huikea. Kreikan, Italian ja Espanjan taloudet ovat pitkälti riippuvaisia laittomasta työvoimasta.
Hurskaista puheista huolimatta laittoman työvoiman laillistaminen ei siis välttämättä ole ainakaan talouden etujen mukaista. Laiton työvoima on nykykapitalismin märkä uni ja täydellisin työvoimareservi. Sen on otettava vastaan lähes mitä työtä tahansa lähes mihin hintaan tahansa. Sillä ei ole minkäänlaista neuvotteluvoimaa, sillä oikeudettomana kansalaisena ei voi astua neuvottelupöytään. Työnantaja voi kiristää työntekijöitä loputtomasti, sillä toisessa vaakakupissa ei ole ainoastaan näiden toimeentulo, vaan oma ja läheisten elämä.
On luonnollista, että ihmiset mukautuvat totuttuihin käsityksiin ja huomaamatta omaksuttuihin ajatuskulkuihin. Muutoksen mahdollisuus on tehtävä näkyväksi ja näytettävä, ettei nykyinen ajattelutapamme ole sen luonnollisempi kuin jokin toinenkaan. Kun siirtolaiset luovat uusia väyliä omalle liikkeelleen, he samalla luovat tilaa uudelle ajattelulle..
