Muhaned Durubi
Saunan kirjo

Löyhkä tulee vastaan ennen kuin pääsee perille. Lahoamisen löyhkä.
Ruumis roikkuu kellarihuoneen nurkassa.
Tuijotan riippuvia varpaitani. Yhtä pitkät varpaat, vasen jalka.
Nähdä oma ruumiinsa roikkumassa katosta.
Se on kuin äänekäs kirkaisu, jota kukaan ei kuule.
Ei ole mitään, vain hiljaisuus, kauhistuttava hiljaisuus. Kellarin käytävä.
En enää kärsi ummetuksesta eikä minun tarvitse juosta alasti käytävällä.
En tunne varpaitani kylmän takia, mutta aivan varmasti tulen
kaipaamaan jalkojeni laskemista Helsingin lumivalkeille kaduille.
Köysi on asetettu kaulaani tiukasti.
Aivan liki. Tarkastelen silmiäni nähdäkseni vieläkö olen elossa.
Koetan hiipiä takaisin ruumiiseeni kaikista mahdollisista rei’istä.
Suusta. Sieraimista. Korvista. Jopa oman takapuoleni kautta.
Tajuan sen hyödyttömäksi.
Olin kuvitellut, että kuoleman jälkeen henki pääsee toiseen ulottuvuuteen,
mutta täällä olen, yhä. Kadonneena kellariin jossain Helsingin lähiössä.
Näen jääverhon pienessä takapihalle kurkistavassa ikkunassa.
Näkökenttäni ei ylitä pihalla kulkevien ihmisten jalkoja.
Tämä rakennus on oleva hautani tästä eteenpäin. Ei, ei koko rakennus,
ainostaan pohjakerros. Kuinka saatan elää kellarissa kuin yksinäinen kummitus?

Saunan ovi-ikkunaan iskeytynyt höyry on ainoa sielunveljeni ja poistoventtiilini.
Se on taivaani ja maani. Se on syntymäni ja kuolemani.

Käännös: Kalle Niinikangas

Muhaned Durubi, Bagdadissa 1979 syntynyt taiteilija ja runoilija, asuu ja työskentelee nykyisin Helsingissä. Durubin runoja on julkaistu useissa kirjallisuuslehdissä ja hänen taidettaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja Irakissa.