Välimereltä Tornioon –  “kriisin” jälkimainingeissa

Signal – Kirjoituksia liikkumisen vapaudesta -lehden toisen numeron julkaiseminen on lykkääntynyt viime syksystä yli puolella vuodella: kiireisen ja intensiivisen syksyn ja talven jälkeen nyt on aika yrittää ymmärtää syvemmin “pakolaiskriisiä”. Kriisi, jota pitäisi pikemminkin kutsua EU:n siirtolais- ja rajapolitiikan kriisiksi, on tuonut kouriintuntuvasti esiin Välimereltä Pohjolaan ulottuvan rajajärjestelmän seuraukset, heikkoudet ja ongelmat.

Suomeen saapui syksyllä monia irakilaisia turvapaikanhakijoita. Muutamat heistä kirjoittavat tässä  julkaisussa kokemuksistaan Turkin vankiloista, läheltä piti -tilanteista Välimereltä ja Euroopan poikki kestävältä matkalta Haaparanda-Tornioon asti. Selviytymistarinat Kreikan saarilta ja pitkiltä vaelluksilta Balkanin halki, epätoivo unkarilaisilla juna-asemilla sekä oikeuksia polkeva kohtelu suomalaisissa vastaanottokeskuksissa kertovat liikkumista väkivaltaisesti kontrolloivasta koneistosta.

Summer of Migration ja syyskuinen Refugees Welcome -huuma vaihtui talven mittaan turvapaikka- ja pakolaislainsäädännön kiristyksiin Suomessa sekä Euroopan tasolla massakäännytyksiin ja ihmisoikeuksia polkevaan EU:n ja Turkin väliseen sopimukseen. Väkivallan ulkoistaminen EU:n maantieteellisen alueen ulkopuolelle on ollut EU:n politiikkaa jo pitkään. Parhaillaan EU neuvottelee useiden Afrikan maiden kanssa entistä tiiviimmästä yhteistyöstä käännytysten tehostamiseksi ja siirtolaisten liikkeiden patoamiseksi. Miljardiluokan sopimukset epädemokraattisten hallitusten kanssa johtavat siihen, että maat sulkevat siirtolaiset vankiloihin, käännyttävät heitä edelleen sotatilassa oleviin kotimaihinsa asti tai jopa ampuvat heitä.

Sekä “kriisi” että valtiollinen auttamisideologia ovat haaste siirtolaisten itseorganisoituneelle vastarinnalle. Senegalilainen aktivisti ja opettaja, sans-papiers -liikkeen puhenainen Madjiguène Cissé toi Euroopan rajajärjestelmän perustavan ja yhä ajankohtaisen kritiikin esiin jo 20 vuotta sitten: Euroopan ja sen entisten siirtomaiden epäsymmetriset suhteet tuottavat globaalia eriarvoisuutta ja kriisejä sekä viime kädessä pakolaisuutta ja siirtolaisuutta. Kuten useat tässä numerossa esittäytyvistä siirtolaistoimijoista ja -kollektiiveista kirjoittavat, siirtolaisten itseorganisoima poliittinen toiminta on otettava lähtökohdaksi, jotta uuskoloniaalinen asetelma eurooppalaisten auttajien ja autettavien siirtolaisten välillä voidaan rikkoa.

Tässä lehdessä kerrotaan kokemuksia repressiivisten toimien herättämästä vastarinnasta sekä siirtolaisten ja paikallisten aktivistien yhteistyöstä eri puolilla Eurooppaa, Budapestista Berliiniin, Barcelonasta Varsovaan ja Calais’iin. Tällaisilla liikkeillä on historiansa myös Suomessa, ja kamppailu jatkuu muun muassa viime vuonna saapuneiden turvapaikanhakijoiden järjestäytyessä oikeuksiensa puolesta.

Ainoa tie eteenpäin on näiden kamppailujen ja verkostojen voimistaminen.