05.9.2007

Mielenilmaus Ulkomaalaisvirastolla: Miksi hakea turvapaikkaa?

5.9.2007

Ulkomaalaisviraston viimeaikaisten päätösten johdosta Vapaa liikkuvuus -verkosto järjesti viraston edustalla katutapahtuman keskiviikkoaamuna 5.9.2007. “Miksi hakea turvapaikkaa, kun UVIlle kansainvälinen suojelu ei ole muuta kuin nimi byrokraattiselle prosessille ennen käännytystä”, kysyy Markus Himanen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Useat viime vuosina tapahtuneet epäinhimilliset käännytyspäätökset ja B-lupakatastrofi ovat vieneet UVIn toiminnalta viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Suomessa asuu kasvava määrä ihmisiä, joiden elämää Ulkomaalaisviraston toiminta on vahingoittanut peruuttamattomasti.

Monille UVIn käsittelyyn joutuneille kaikkein raskainta on, että heidän sanojaan ei uskota. UVI epäilee ja väittää valheeksi kaikkea – kidutusarvet mukaan lukien. UVI syyttää ja jakaa tuomioita, mutta sen ei tarvitse perustella epäilyjään. Todistustaakka on turvapaikanhakijalla.

Ulkomaalaisvirasto väittää ainoastaan soveltavansa ulkomaalaislakia ja olevansa puolueeton. UVIn käsissä ulkomaalaislain pykälistä tulee kuitenkin taktisia välineitä, joilla siirtolaiset asetetaan oikeudettomaan asemaan.

UVI väittää käsittelevänsä kaikki tapaukset yksilöllisesti ja yksilön tilanteen kokonaisvaltaisesti huomioon ottaen. Jokainen UVIn päätöksiä lukenut tietää kuitenkin niiden tarkoitushakuisuuden ja tutkinnan heikon laadun. Tästä ei toki puhuta, vaikka UVIn johto on julkisesti ylpeillyt pelotevaikutuksella, johon päätöksillä pyritään.

Ulkomaalaisvirasto pyrkii ulkoistamaan vastuunsa: hallinto-oikeudelle, joka kumileimasimena vahvistaa UVIn päätökset; ulkomaalaispoliisille, joka toteuttaa käännytyksen ja viime kädessä sille diktatuurille, jonka viranomaisten käsiin se käännytettävän lähettää.

Oli kyse sitten afgaaneista tai iranilaisista, B-luvista tai käännytyksistä, UVIn päätökset osoittavat turvapaikkajärjestelmän olevan raunioina. Se ei tarjoa epätoivoisia olosuhteita pakeneville ja uutta elämää etsiville muuta kuin käännytyksen tai elämän ilman oikeuksia..