signal-3-fi
28.11.2019
Markus Himanen
Oleskeluluvat ratkaisu paperittomuuteen – ei karkoitukset ja kriminalisointi

Suomessa turvapaikkapolitiikan kiristäminen vuoden 2015 jälkeen on johtanut sekä inhimilliseen katastrofiin että hallinnolliseen umpikujaan. Tuhannet hakijat odottavat edelleen lopullista päätöstä. Hallitus uhkaa pakkopalautuksilla ja kriminalisoinnilla sen sijaan, että tarjoaisi perusoikedet takaavia ratkaisuja. Turvapaikkapolitiikka muuttui Suomessa perustavasti syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Irakin kansalaisille tehdyistä turvapaikkapäätöksistä (pois lukien tutkimatta […]

Read More…

27.11.2019

Oikeus elää -demon vaatimukset: HELSINGIN ON OLTAVA TTURVALLINEN KOTIKAUPUNKI MYÖS MEILLE

Rautatientorin Oikeus elää -mielenosoitus kokosi keväällä 2017 nämä vaatimukset helsinkiläisille poliitikoille ja virkamiehille. Helsingin oltava turvallinen kotikaupunki myös turvapaikanhakijoille ja paperittomille. Kaupungin lisäksi kohdennettuja vaatimuksia esitettiin myös mm. sisäministerille ja Maahanmuuttovirastolle. Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut lakkaavat sen jälkeen, kun käännytyspäätös on täytäntöönpanokelpoinen. Suuri joukko heistä ei pysty palaamaan vaan jää Suomeen. Sekä turvapaikanhakijat että paperittomat ovat erittäin […]

Read More…

27.11.2019
Taina Niemelä
Kansalaistoiminnan vaikeuttaminen Välimerellä

  Kuva: Sea-Watch                       Siirtolaisten toistuvat massakuolemat Välimerellä eivät enää ylitä uutiskynnystä, vaikka eurooppalainen rajavartiointi perustuu yhä vahvemmin EU:n ulkorajan meren käyttämiseen aikamme joukkohautana. Pyrkiminen veneellä Libyasta Eurooppaa kohti on tilastojen mukaan yhä vaarallisempaa: vuonna 2017 reitillä oli lokakuun alkuun mennessä kuollut jo 2 591 henkilöä. Yksi 43:sta matkaajasta ei selvinnyt hengissä. Vuonna 2016 […]

Read More…

27.11.2019
Taina Niemelä
Kaksi erilaista pelastuspäivää

Vuodesta 2015 Sea Watch -järjestö on partioinut Välimerellä auttaakseen merihädässä olevia siirtolaisveneitä. Vietin keväällä 2017 kaksi viikkoa vapaaehtoisena järjestön aluksella. Saimme kolmelta aamuyöstä puhelun Rooman MRCC:ltä (Maritime Rescue Coordination Centre) mahdollisesta kumiveneestä juuri Libyan aluevesien ulkopuolella, kansainvälisten vesien etsintä- ja pelastusalueella. Lähdimme ajamaan koordinaatteja kohti, ja kello kuusi aamulla, auringon juuri noustessa, olimme annetussa paikassa. […]

Read More…

27.11.2019
Elina Niinivaara ja Veera Kaleva
Suomi tukee turvapaikanhakijoiden aseman heikennyksiä

Turvapaikanhakijoiden asemaa EU:ssa vaikeutetaan. Suomen hallitus on ollut etunenässä tukemassa heikennyksiä. Artikkeli on kirjoitettu kesällä 2017 ja kuvaa sen hetken tilannetta. Kun kirjoitan tätä tekstiä, mielenosoitus Helsinki–Vantaan lentokentällä vastustaa irakilaisen miehen käännytystä. Eilen toinen turvapaikanhakija, nuori irakilaisnainen, onnistui keskeyttämään käännytyksensä huutamalla lentokoneessa ja kieltäytymällä istumasta aloillaan. Rautatientorin mielenosoitus on käynnissä viidettä kuukautta. Yli vuoden kestäneen […]

Read More…

27.11.2019
Simo Porola
Libya – EU:n eteläinen muuri

Keväällä 2017 EU julisti sopineensa yhteistyöstä Libyan kanssa siirtolaisten pysäyttämiseksi. Se on johdonmukaista jatkoa unionin pitkään toteuttamalle politiikalle. (Artikkeli on kirjoitettu syyskuussa 2017 ja perustuu sen hetkiseen tilanteeseen.) ”Nyt on aika sulkea reitti Libyasta Italiaan. Olemme sen velkaa niille, jotka kärsivät ja vaarantantavat henkensä, sekä Italialle ja Euroopalle.” Helmikuussa 2017 Maltan huippukokouksessa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald […]

Read More…

27.11.2019
Simo Porola
Järjestöjen meripelastus EU:n tähtäimessä

EU:n virallisessa puheessa Libya-yhteistyössä on kyse paitsi salakuljettajien pysäyttämisestä myös ihmishenkien pelastamisesta. Unionin ja Italian suhtautuminen riippumattomien kansalaisjärjestöjen meripelastukseen asettaa kuitenkin prioriteetit Välimerellä erilaiseen valoon. (Artikkeli on kirjoitettu syyskuussa 2017 ja kuvastaa sen hetkistä tilannetta). Siirtolaiskuolemia kartoittavien The Migrant Files ja Missing Migrants Project -projektien mukaan keskisen Välimeren reitillä on vuoden 2000 jälkeen kuollut lähes […]

Read More…

27.11.2019
Marie Amelie
Saapuminen Trandumin säilöön

Käännös: Tom Kettunen Mies ja nainen poliisin virkavaatteissa seurasivat minua vessaan ja asettuivat seisomaan kopin eteen. He rupattelivat mukavia virtsan kuohuessa pyttyyn. Kun pitkä sarja ovia oli avattu ja lukittu uudestaan, tulin kammottavaan tilaan, joka näytti vastaanotolta. Kahden ikkunan takana näkyi miehiä poliisin virkapuvuissa, tietokoneiden, papereiden ja hyllyjen ympäröimänä. Paksu lasi erotti heidät muusta huoneesta, […]

Read More…

27.11.2019
Muhaned Durubi
Saunan kirjo

Löyhkä tulee vastaan ennen kuin pääsee perille. Lahoamisen löyhkä.Ruumis roikkuu kellarihuoneen nurkassa.Tuijotan riippuvia varpaitani. Yhtä pitkät varpaat, vasen jalka.Nähdä oma ruumiinsa roikkumassa katosta.Se on kuin äänekäs kirkaisu, jota kukaan ei kuule.Ei ole mitään, vain hiljaisuus, kauhistuttava hiljaisuus. Kellarin käytävä.En enää kärsi ummetuksesta eikä minun tarvitse juosta alasti käytävällä.En tunne varpaitani kylmän takia, mutta aivan varmasti […]

Read More…

27.11.2019

Runot maailman peilinä

Ystävyys alkoi WhatsApp-viesteillä runoudesta. Toimittaja Hanna Hirvonen ja runoilija-kääntäjä Shurouk Hammoud tapasivat Raumalla, mutta tutustuivat paremmin vasta kun Hammoud oli jo muuttanut pois Suomesta. Hirvosta ja Hammoudia yhdisti kiinnostus kirjoittamiseen ja sananvapauskysymyksiin. Yhteydenpitoa Rauman ja Damaskoksen välillä jatkettiin viestitellen, ja kirjoittajat tapasivat uudelleen Libanonissa. Vähitellen syntyi idea yhteisestä hankkeesta. The World Mirror (‘Maailman peili’) -projekti […]

Read More…