11.10.2015

Vapaa liikkuvuus -verkoston kannanotto: Ei palautuksia Irakiin!

12.10.2015
Vapaa liikkuvuus -verkosto on huolissaan Maahanmuuttoviraston aikeista heikentää irakilaisten ja somalialaisten turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada turvapaikka Suomessa.

Turvallisuusarvioiden perustuttava todelliseen tilanteeseen

Migri valmistelee parhaillaan muutosta Irakin ja Somalian turvallisuusarvioihin. Irakin ja Somalian kansalaisten turvapaikkahakemukset on jäädytetty 30.9. alkaen uusien turvallisuusarvioiden julkistamiseen asti. Sekä Maahanmuuttovirasto että sisäministeri Petteri Orpo ovat jo ilmoittaneet, että muutos tarkoittaa todennäköisesti turvapaikan saamisen kriteerien tiukentamista.

Suomi on tähän asti myöntänyt kaikille Irakin keskiosista tulleille tuleville turvapaikanhakijoille suojelua alueiden turvattoman tilanteen perusteella. Jos suunnitellut kiristykset tulevat voimaan, turvallisiksi määritellyiltä alueilta tulevat turvapaikanhakijat joutuvat todistamaan, että heihin kohdistuu henkilökohtainen uhka. Koska monet pakenevat erilaisten aseellisten ryhmien harjoittamaa usein summittaista väkivaltaa, on todisteiden esittäminen vaikeaa.

Suomeen on tullut tänä vuonna noin 12 000 irakilaista turvapaikanhakijaa. Verkosto katsoo, ettei turvaa hakevien ihmisten määrän lisääntyminen ei ole pätevä syy turvapaikkapäätösten kriteerien kiristämiselle. Pakolaisten lisääntynyt määrä kertoo siitä, että turvallisuustilanne Irakissa ja muualla Lähi-idässä on heikentynyt dramaattisesti.

Turvallisuusluokitusten saattaminen samalle tasolle muiden Pohjoismaiden esittämien arvioiden tai EU-maiden linjausten kanssa ei voi olla peruste uusille turvallisuusluokituksille.[i] Turvallisuus on arvioitava Irakin tämänhetkisen tilanteen perusteella.

Irakin turvallisuustilanne heikkenee

Riippumattomien ihmisoikeusjärjestöjen, tutkimusinstituuttien ja kansainvälisten järjestöjen raporttien perusteella on selvää, että Irakin turvallisuustilanne on äärimmäisen heikko, eikä merkkejä sen parantumisesta ole. Sekä UNHCR:n että Human Rights Watchin maaraportit vuodelta 2014 kertovat päinvastaisesta kehityksestä. Irakissa tapahtuu ihmisoikeusjärjestöjen mukaan vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, etnisiä puhdistuksia, joukkoraiskauksia, kidnappauksia sekä mielivaltaisia pidätyksiä, vangitsemisia ja teloituksia.[ii] Amnesty International toteaa, että siviileihin kohdistuvien väkivaltaisten iskujen takana ovat sekä ISIS että hallituksen omat ja hallituksen tukemat joukot.[iii] Koko maassa ja erityisesti Bagdadissa tilanne on hyvin epävakaa ja nopeasti muuttuva. Pommi-iskuissa ja väkivallanteoissa kuolee ja haavoittuu päivittäin kymmeniä, jopa satoja. Elokuussa 2015 pelkästään Bagdadissa kuoli iskuissa 318 ihmistä ja 751 haavoittui. Samassa kuussa koko Irakissa kuoli 1 325 ihmistä ja haavoittui 1 811.[iv] Turvallisuusarvioiden muutokselle ei ole mitään oikeudellisia tai tosiasiallisia perusteita.

Myös Migrin tilaamassa raportissa huhtikuussa 2015 todetaan, että sekä ISISin että Irakin hallitukseen kytkeytyvien shia-militioiden iskut tekevät Bagdadin turvallisuustilanteesta erittäin heikon. ISISin iskut kohdistuvat pääosin shia-enemmistöön, osin shia-hallituksen kanssa yhteistyössä toimivien shia-militioiden puolestaan useimmiten sunneihin. Merkittävä osa sunneista on jo joutunut pakenemaan kaupungista.[v]

Irakin tilanne kehittyy katastrofaaliseen suuntaan. Maassa on tällä hetkellä 3.2 miljoonaa väkivaltaista konfliktia paennutta sisäistä pakolaista. YK-virkamiehen arvion mukaan 10 miljoonaa irakilaista tarvitsee hätäapua tämän vuoden loppuun mennessä.[vi] Maan hallitus ei kykene suojelemaan kansalaisiaan väkivallalta eikä turvaamaan näille peruspalveluja kuten sähköä tai terveydenhuoltoa.

Migri väittää, että muissa EU-maissa päätösperusteet irakilaisten kohdalla poikkeaisivat Suomen tilanteesta oleellisesti. Kuitenkin esimerkiksi Saksassa miltei kaikille irakilaisille turvapaikanhakijoille on tänä vuonna myönnetty kansainvälistä suojelua.[vii]

Käytäntö jakaa kriisimaat turvallisiin ja turvattomiin alueisiin on ongelmallinen: esimerkiksi Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa sota on jatkunut vuosia tai kymmeniä vuosia eivätkä valtiot kykene ottamaan vastuuta palautettavista kansalaisistaan. Lisäksi viranomaisten on vaikea selvittää, miltä alueelta kukin hakija on kotoisin – tässä käytetyt kieli- ja murretestit eivät ole luotettavia.

Palautussopimus on populistista politiikkaa

Suomen hallitus on lisäksi aloittanut neuvottelut palautussopimuksesta. Sopimus helpottaisi mahdollisesti hylättyjen turvapaikanhakijoiden käännyttämistä esimerkiksi Bagdadiin. Palautussopimuksesta Irakin ulkoministerin Ibrahim al-Eshaiker al-Jafarin kanssa neuvotellut ulkoministeri Timo Soini ei selvästi ole tilanteen tasalla: YK:n pakolaisjärjetö UNHCR on suositellut, että ketään ei tule pakkopalauttaa Irakiin.[viii]

Vaikka sopimusta esitellään populistisena vastauksena irakilaisten turvapaikanhakijoiden kasvaneeseen määrään, todellisuudessa sopimuksella saattaa olla vähäinen merkitys. Palautussopimukset eivät takaa sitä, että ihmisten paluu toteutuu. Palautussopimuksen tehneet maat onnistuvat pakkopalautuksissa suhteellisen harvoin. Esimerkiksi Ruotsin viranomaiset vastasivat Migrin tekemään tiedusteluun: “hyvin pieni osa [palautuksista] on pakkokäännytyksiä — Irakin suurlähetystö ei myönnä matkustusdokumentteja, jos kyse ei ole vapaaehtoisesta paluusta”.[ix]

Paperittomuutta lisäävä lakimuutos

Tämän vuoden heinäkuussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille ei enää myönnetä edes tilapäisiä oleskelulupia, vaikka heidän palauttamisensa ei onnistu. Turvapaikkakriteerien tiukentaminen irakilaisten tai somalialaisten osalta tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että paperittomina elävien ihmisten määrä kasvaisi merkittävästi Suomessa. Kielteisen päätöksen saaneilta turvapaikanhakijoilta voidaan myös katkaista vastaanottopalvelut, jos he kieltäytyvät palaamasta “vapaaehtoisesti”.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii

  1. Turvallisuusarvioiden tulee perustua puolueettomaan tutkimukseen eikä populistisen maahanmuuttopolitiikan tarpeisiin.
  2. Maahanmuuttoviraston maatietoyksikkö on irrotettava virastosta itsenäiseksi instituutiksi, joka sijoitetaan joko eduskunnan ihmisoikeuskeskuksen tai oikeusministeriön yhteyteen.
  3. Suomen ei tule solmia palautussopimuksia valtioiden kanssa, jotka eivät suojele omia kansalaisiaan ja syyllistyvät jatkuvasti vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin.
  4. Turvapaikanhakijoiden käännyttäminen kriisimaihin, jotka kärsivät pitkäaikaisista sodista ja konflikteista, on lopetettava ja sotaa pakeneville ihmisille on myönnettävä kansainvälistä suojelua.
  5. Myös kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden perusoikeudet on turvattava.

Tällä kannanotollaan verkosto tukee Suomessa asuvien irakilaisten turvapaikanhakijoiden kamppailua turvallisen elämän puolesta. Verkosto tukee irakilaisten vaatimuksia: Ei käännytyksiä Irakiin, Irak ei ole turvallinen maa, Irakin hallinto ei kykene suojelemaan kansalaisiaan eikä näin edusta suurta osaa heistä. Hallituksen ja viranomaisten on kuultava turvapaikanhakijoiden vaatimuksia. Ne on nostettava esiin suomalaisessa pakolaiskeskustelussa: vainoa ja väkivaltaa pakenevien avunpyyntö on kuultava.

 

[i] Orpo HS:lle 1.10.2015: http://www.hs.fi/politiikka/a1443673013412; Vuorio HS:lle 30.9.2015: http://www.hs.fi/politiikka/a1305989319392

[ii] United States Department of State, 2014 Country Reports on Human Rights Practices – Iraq, 25.6.2015: http://www.refworld.org/country,COI,,ANNUALREPORT,irq,,559bd56128,0.html; Human Rights Watch – Iraq: https://www.hrw.org/middle-east/n-africa/iraq

[iii] Amnesty International Report 2014/15: https://www.amnesty.org/en/countries/middle-east-and-north-africa/iraq/report-iraq/

[iv] UN News Service, Baghdad had highest level of civilian casualties in August – UN Iraq mission reports, 2 September 2015: http://www.refworld.org/docid/55e7fa7c4.html

[v] Maahanmuuttovirasto: Bagdadin turvallisuustilanne – shiiamilitiat. Teemaraportti 29.4.2015: http://www.migri.fi/download/59751_Bagdadin_turvallisuustilanne_-_shiiamilitiatFINALVERSION.pdf?4456e4a89e8dd288

[vi] UN News Service, ’Many people have reached the end on the line in Iraq,’ warns senior UN relief official, 25.9.2015 http://www.refworld.org/docid/5608ef0d40a

[vii] European Migration Network 17.9.2015:  Ad-Hoc Query on Asylum seekers from Iraq Requested by FI EMN NCP

[viii] UNHCR: UNHCR Position on Returns to Iraq, 27.10.2014, http://www.refworld.org/docid/544e4b3c4.html

[ix] European Migration Network 17.9.2015:  Ad-Hoc Query on Asylum seekers from Iraq Requested by FI EMN NCP.